Kolumnit Uutiset

Yhdet korvat lisää

Vanhainkodin käytävät ovat tuttuja lähes kaikille. Läikikäs lattiamatto ja kliinisen puhtaat seinät eivät houkuta monia. Pahinta on hiljaisuus.

Työskentelin noin 5 vuotta sitten kesän vanhainkodissa. Koska minulla ei ollut, eikä ole, alan koulutusta, sain tehtäväkseni ulkoiluttaa vanhuksia, huolehtia ruokailusta ja järjestää virkistystoimintaa. Vastaavia tehtäviä kaavaillaan hoiva-avustajille, joiden vuoden kestävä koulutus alkaa nyt Hämeenlinnassa.

En ole milloinkaan kokenut työtäni yhtä arvokkaaksi, vaikka tuntipalkkani taisi olla 4 euroa. Se, että ehdin valmistaa mukin kaakaota, tai katsoa vanhaa kasvia, sai aivan uudet mittasuhteet.

Monen omaiset eivät käyneet kertaakaan silloisen kesäpestini aikana paikalla. Vaikka dementoitunut vanhus ei muista, hän silti tuntee.

Kun lähdin pois, tiesin, ettei tilalleni tulisi ketään. Yhdet korvat puuttuisivat.

Sairaanhoitajilla on kiire. Sitä ei kiistä kukaan. Nykyisellä hoitajamäärällä ei ole ihme, että kuulumisten vaihtoon vanhusten kanssa ei juuri jää aikaa. Lääkkeet pitää jakaa ja hoitotoimenpiteet suorittaa. Niitä ei voi tehdä kukaan muu, kuin ammattinsa tunteva työntekijä, jonka kouluttamiseen vaaditaan aikaa.

Pitkäaikaistyöttömille tarkoitetulla hoiva-avustajien koulutuksella ei ole järkevää koittaa korvata lähi- tai sairaanhoitajien työtä. Sen sijaan siinä voisi olla mahdollisuus, jolla vanhusten hyvinvointia voitaisiin merkittävästi parantaa.

Sosiaalinen osallistuminen on vielä ihmisen viimeisinäkin vuosina tärkeää.

Esimerkiksi Tampereen yliopiston Tervaskanto-tutkimus osoittaa, että sosiaalisesti aktiivisilla 65–84 -vuotiailla oli 17 vuoden seurannassa huomattavasti pienempi kuolleisuusriski. Sosiaalinen aktiivisuus selvästi ylläpitää iäkkäiden ihmisten kognitiivista ja fyysistä toimintakykyä. Sosiaalinen osallistuminen myös pienentää masentumisen todennäköisyyttä iäkkäillä ihmisillä, selviää Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettavan Katja Pynnösen tutkimuksista.

Toinen osapuoli, jonka hyvinvointia koulutus parantaisi, olisivat työllistetyt. Pitkäaikaistyöttömyyden ongelmat tuskin ovat kenellekään epäselvät. 50 vuotta täyttäneelle työttömälle kynnys lähteä opiskelemaan lähihoitajan kolmivuotinen tutkinto on paljon korkeampi, kuin käydä vuoden hoiva-avustaja koulutus.

Valitettavasti raha voi taas ratkaista. Sen sijaan että hoiva-avustajista saataisiin uutta voimaa vanhustenhuoltoon, voi pahimmillaan käydä niin, että lähi- ja sairaanhoitajilta viedään työt vielä halvemman työvoiman tehtäviksi. Siksi on luonnollista, että ammattijärjestöt vastustavat uutta koulutusta.

Kuten Tehyn tutkimuspäällikkö Marja-Kaarina Koskinen toteaa, sosiaali- ja terveysalan henkilöstön koulutus on pidettävä selkeästi erillään koulutuksista, jotka tarjoavat työvoimaa avustaviin tehtäviin, esimerkiksi aterioinnissa avustamiseen.

Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei tällaista työtä tekeviä ihmisiä olisi syytä palkata myös sosiaali- ja terveysalan työpaikoille. Rahaa olisikin syytä budjetoida eri työtä tekeville ihmisille, aliarvioimatta kenenkään työn tärkeyttä.