Uutiset

Yhdysvalloissa 16 osavaltiota haastaa Trumpin oikeuteen muurihankkeen estämiseksi

Osavaltiot syyttävät Trumpia veronmaksajien rahojen varastamisesta ja taloutensa vahingoittamisesta.
Yhdysvaltain edustajainhuoneen demokraattijäsen Maxine Waters puhui tapahtumassa, joka vastusti presidentti Donald Trumpin julistamaa kansallista hätätilaa Kaliforniassa eilen maanantaina. Kyltissä sanapari "kansallinen hätätila" on leimattu Trumpin viljelemällä termillä "vale". Kuvaaja: EUGENE GARCIA

Yhdysvalloissa 16 osavaltiota haastaa presidentti Donald Trumpin ja hänen hallintonsa oikeuteen. Haaste kohdistuu kansalliseen hätätilaan, jonka Trump julisti viime viikolla rahoittaakseen muurin rakentamisen Yhdysvaltain ja Meksikon väliselle rajalle.

– Haastamme presidentti Trumpin oikeuteen estääksemme häntä käyttämästä väärin presidentin valtaoikeuksia, haastetta johtavan Kalifornian osavaltion yleinen syyttäjä Xavier Becerra kertoi tiedotteessa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Haasteen pohjana ovat Trumpin omat sanat. Hätätilaa julistaessaan presidentti sanoi, ettei hän halunnut julistaa hätätilaa mutta teki sen nopeuttaakseen muurin rakentamista. Osavaltioiden mukaan tämä todistaa, ettei tarvetta hätätilalle ole.

– Haastamme presidentti Trumpin estääksemme häntä yksipuolisesti varastamasta veronmaksajien rahoja, jotka kongressi on lainvoimaisesti osoittanut osavaltioidemme asukkaiden käyttöön, Becerra jatkoi tiedotteessa.

Kalifornian ohella haasteen takana olevat osavaltiot ovat Colorado, Connecticut, Delaware, Havaiji, Illinois, Maine, Maryland, Michigan, Minnesota, Nevada, New Jersey, New Mexico, New York, Oregon ja Virginia.

Hätätila vahingoittaa osavaltioiden taloutta

Muuri oli yksi Trumpin presidentinvaalikampanjan ydinlupauksista. Maan kongressi kieltäytyi myöntämästä Trumpin vaatimaa 5,7 miljardia dollarin muurirahoitusta (5 miljardia euroa) pitkittyneissä budjettineuvotteluissa aiemmin tänä vuonna.

Hyväksytty budjetti sisälsi lopulta 1,4 miljardia dollaria (1,2 miljardia euroa) rajan aidoittamiseen.

Kansallisen hätätilan myötä Trump voisi hyödyntää budjetin muita osia muurin rahoittamiseen 6,7 miljardin lisädollaria (5,9 miljardia euroa) edestä. Rahoitusta on tarkoitus lohkaista varsinkin maan puolustus- ja turvallisuusbudjetista.

Osavaltioiden mukaan ne menettäisivät päätöksen myötä miljoonia dollareita muun muassa sotilaallisten kohteiden rakentamiseen käytettävää valtionrahoitusta, mikä vahingoittaisi osavaltioiden taloutta.

Rahoitusta leikattaisiin myös kansalliskaartin huumekaupan vastaiselta toiminnalta, osavaltiot perustelevat.

Valkoinen talo ei ole toistaiseksi kommentoinut uhkaavaa oikeustapausta.

Se ei muurihankkeen ensimmäinen. Texasin osavaltiossa kolme maanomistajaa ja yksi ympäristöjärjestö haastoi Trumpin muurihankkeen oikeuteen jo viime viikolla. Haasteen mukaan muuri olisi perustuslain vastainen ja rikkoisi omistusoikeuden suojaa.