Uutiset

Yhdysvalloissa valamiehistö katsoi entisen poliisin olevan syyllinen George Floydin kuolemaan

Tuomion merkitys on Yhdysvalloissa suuri, sillä poliisiväkivalta on maassa laaja ongelma.
George Floydin veli Rodney Floyd puolestaan sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvalloissa viranomaiset ovat satojen vuosien ajan kohdistaneet mustaan väestöön oikeudenvastaisia toimia, joista osa on johtanut kuolemiin.
George Floydin veli Rodney Floyd puolestaan sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvalloissa viranomaiset ovat satojen vuosien ajan kohdistaneet mustaan väestöön oikeudenvastaisia toimia, joista osa on johtanut kuolemiin. Kuva: EPA

Yhdysvaltojen Minneapolisissa tarkkaan seurattu oikeudenkäynti saatiin yhdeltä osin päätökseen, kun valamiehistö katso entisen poliisin Derek Chauvinin olevan syyllinen mustaihoisen George Floydin kuolemaan.

Chauvin todettiin syylliseksi kaikissa kolmessa syytekohdassa. Häntä syytettiin muun muassa toisen ja kolmannen asteen murhista, jotka Suomessa vastaavat suunnilleen tappoa ja kuolemantuottamusta.

Valamiehistön päätös julistettiin puolilta öin Suomen aikaa. Oikeudenkäynti kesti vajaat neljä viikkoa. Valamiehistö pohti kantaansa runsaat kymmenen tuntia yhteensä kahden päivän aikana.

Floyd kuoli viime vuoden toukokuussa, kun valkoinen poliisi Chauvin painoi häntä polvella niskasta yli yhdeksän minuutin ajan.

Uutiskanava CNN:n mukaan Chauvinin tuomio julistetaan kahdeksan viikon päästä. Chauvin voi saada toisen asteen murhasta jopa 40 vuoden tuomion. Valamiehistön päätöksen julistamisen jälkeen Chauvin vietiin pois oikeussalista käsiraudoissa, kansainväliset mediat kertovat.

”Tehtävää vielä paljon”

Tuomion merkitys on Yhdysvalloissa suuri, sillä poliisiväkivalta on maassa laaja ongelma. Monet korostivatkin heti Chauvinin syylliseksi toteamisen jälkeen, että tehtävää on vielä paljon.

Minnesotan osavaltion oikeusministeri Keith Ellison sanoi, että kyse on ensimmäisestä askeleesta kohti oikeudenmukaisuutta, kertoo muun muassa CNN. Kansalaisjärjestöistä samaa viestiä välittivät esimerkiksi mustien kansalaisoikeuksia ajava NAACP sekä Amnesty International, jonka mukaan Chauvinin saama tuomio on poikkeus.

Amnestyn mukaan poliisin toimintaan tarvitaan yhä perusteellinen muutos.

–  Lainvalvonnan rasistiset juuret maassamme täytyy tunnustaa, mikäli aiomme käsitellä poliisin toiminnan rakenteellisia ongelmia, Amnestyn Yhdysvaltain toimisto totesi lausunnossaan.

Myös Yhdysvaltain suurin poliisijärjestö otti kantaa valamiesten päätökseen. Järjestön mukaan oikeusjärjestelmä on toiminut kuten sen kuuluu, CNN kertoo.

Biden varoitti väkivallan uhasta ja pyysi kansalta yhtenäisyyttä

Chauvinin toteaminen syylliseksi George Floydin kuolemaan on suuri askel kohti oikeudenmukaisuutta Yhdysvalloissa, arvioi presidentti Joe Biden. Hän kommentoi tapausta kansallisessa tv-lähetyksessä, josta uutisoivat useat kansainväliset mediat.

Biden kutsui rakenteellista rasismia tahraksi kansakunnan sielussa ja korosti, että rasismin kitkeminen poliisista ja rikosoikeusjärjestelmästä vaatii paljon työtä.

Presidentti myös pyysi kansalta yhtenäisyyttä valamiehistön päätöksen julistamisen jälkeen ja varoitti väkivallan uhasta.

–  On heitä, jotka pyrkivät hyötymään asian nostattamista tunnekuohuista – agitaattoreita ja ekstremistejä, joita ei sosiaalinen oikeudenmukaisuus kiinnosta. Emme saa antaa heidän onnistua, Biden sanoi.

Aiemmin Biden puhui puhelimessa Floydin perheen kanssa ja kertoi olevansa ”helpottunut” valamiehistön päätöksestä.

Televisiopuheessaan Biden luonnehti Floydin kuolemaa ”murhaksi kirkkaassa päivänvalossa”. Hän kiitti muun muassa oikeudenkäynnin valamiehistöä sekä niitä poliiseja, jotka kertoivat tapahtumista totuudenmukaisesti todistajina.

”Tuomion merkitys ulottuu paljon Minneapolisia laajemmalle”

Floydin noin vuoden takainen kuolema oli sysäys voimakkaalle rasisminvastaiselle Black Lives Matter -liikehdinnälle, joka on levinnyt Yhdysvalloista myös muualle maailmaan.

Tuomion julistamista odottanut väkijoukko puhkesi helpottuneisiin suosionosoituksiin ja kyyneliin oikeustalon ulkopuolella, mediat kertovat.

Floydin perhe ja perheen asianajaja Ben Crump julkaisivat yhteisen lausunnon, jonka mukaan tuomion merkitys ulottuu paljon Minneapolisin kaupunkia laajemmalle, jopa koko maailmaan, CNN kertoo.

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama puolestaan kirjoitti Twitterissä valamiehistön tehneen oikean päätöksen.

–  Aito oikeudenmukaisuus vaatii kuitenkin meiltä sitä, että tunnustamme mustien amerikkalaisten tulevan kohdelluiksi eri tavalla, joka päivä. Miljoonat ystävämme, perheenjäsenemme ja kanssaihmisemme elävät siinä pelossa, että seuraava kohtaaminen poliisin kanssa jää heidän viimeisekseen, Obama sanoi lausunnossa.

”Saatamme pystyä hengittämään vähän helpommin”

George Floydin veli Rodney Floyd puolestaan sanoi uutistoimisto AFP:lle, että Yhdysvalloissa viranomaiset ovat satojen vuosien ajan kohdistaneet mustaan väestöön oikeudenvastaisia toimia, joista osa on johtanut kuolemiin.

–  Me tarvitsimme tämän voiton. Saatamme pystyä hengittämään vähän helpommin tämän jälkeen, Rodney Floyd sanoi.

En pysty hengittämään (I can’t breathe) on ollut rasisminvastaisen liikkeen runsaasti käyttämä lause Floydin kuoleman jälkeen. Sivullinen ohikulkija kuvasi toukokuisesta pidätystilanteesta videon, jolla George Floydin kuullaan sanovan useita kertoja, ettei hän pysty hengittämään Chauvinin pitäessä polveaan hänen päällään.

Chauvinin mukana pidätystilanteessa olleet kolme muuta entistä poliisia – Tou Thao, Thomas Lane ja J. Alexander Kueng – ovat niin ikään saaneet syytteet Floydin kuolemasta. Heidän oikeudenkäyntinsä alkaa myöhemmin tänä vuonna.