Uutiset

Yhdysvaltain keskuspankki laski koron nollaan torjuakseen koronaviruspandemian iskua talouteen

Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti pitävänsä ohjauskoron nollan hujakoilla, kunnes talous toipuu riittävästi koronan aiheuttamasta kriisistä.
Koronaviruksen leviäminen pandemiaksi tyhjensi sunnuntaina joissakin paikoissa kaupat Yhdysvalloissa. Kuva: epa08296555
Koronaviruksen leviäminen pandemiaksi tyhjensi sunnuntaina joissakin paikoissa kaupat Yhdysvalloissa. Kuva: epa08296555

Yhdysvaltain keskuspankki Fed laskee ohjauskorkonsa käytännössä nollaan koronapandemian takia. Fed laski ohjauskoron sunnuntaina 0-0,25 prosenttiin.

Koronlasku on hätätoimi koronaviruspandemian aiheuttaman talouskriisin lieventämiseksi.

Maaliskuun alussa Fed laski korkoa 0,5 prosenttia 1-1,25 prosenttiin. Tämä ei kuitenkaan rauhoittanut markkinoita.

Ohjauskorko pysyy Fedin mukaan nollan hujakoissa, kunnes talous toipuu riittävästi koronaviruksen aiheuttamasta iskusta.

Yhdysvaltain keskuspankki käynnisti myös uudelleen arvopaperien osto-ohjelman. Se aikoo ostaa lähikuukausien aikana velkakirjoja 700 miljardilla dollarilla.