Uutiset

Yhteinen maaseutuhallinto aloittaa vuoden alussa

Janakkala alkaa isännöidä Hämeenlinnan ja Riihimäen seudun kuntien yhteistä maaseutuhallintoa ensi vuoden alusta. Poikkeuksena on kuitenkin Loppi, joka tulee mukaan vasta vuonna 2013.

-Tämä johtuu siitä, että Loppi on ennestään hoitanut myös Karkkilan maaseutuhallinnon. Tämä yhteistyö jatkuu vielä ensi vuoden, jonka jälkeen Karkkila siirtyy Länsi-Uudenmaan yhteistyökuvioon, selvittää Janakkalan maaseutuasiamies Ari Uotila.


Työntekijät Janakkalan palvelukseen

Uudistuksen myötä yhteistyökumppani-kuntien maaseutuhallintojen työntekijät siirtyvät Janakkalan kunnan palvelukseen. Hämeenlinnan kaupungilta siirtyy kolme henkilöä, Hausjärveltä yksi ja Lopelta yksi (Lopen työntekijä kuitenkin vasta vuoden 2013 alusta).

Siirtyjiä koskee viiden vuoden palvelussuhdeturva. Siirroissa noudatetaan yt-menettelyä.

Kun Janakkalan kunnan maaseututoimistossa on ennestään kolme työntekijää, uuden yksikön vahvuudeksi tulee kahdeksan henkeä.

-Lisäksi ensi vuoden budjettiesityksessä on varaus puolikkaalle lisäviralle, Uotila sanoo.


Palvelupiste joka kuntaan

Jokaiseen yhteistyökuntaan tulee palvelupiste. Hämeenlinnan palvelupisteet ovat kantakaupungissa ja Tuulosessa. Muut palvelupisteet ovat Hattulassa (auki kerran viikossa), Riihimäellä (auki kerran viikossa), Hausjärvellä ja Lopella.

-Riihimäen piste on uusi asia. Tähän asti Hyvinkää on hoitanut Riihimäen maaseutuhallinnon, Uotila sanoo.

Asia menee vielä valtuuston päätettäväksi jokaisessa kunnassa. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa ennen joulua.

Uudistusten taustalla on viime vuonna voimaan tullut laki maaseutuhallinnon yhdistämisestä. Sen mukaan kuntien maaseutuhallinto on koottava riittävän suuriin kokonaisuuksiin viimeistään vuoden 2013 alusta. (HäSa)