Uutiset

Yhteinen nuorisotyöntekijä Lammille ja Tuulokseen

Lammin seurakunta jakaa nuorisotyönohjaajan viran Tuuloksen seurakunnan kanssa. Virkaan valittava uusi nuorisotyönohjaaja hoitaa tehtävästä 80 prosenttia Lammin seurakunnassa ja 20 prosenttia Tuuloksen seurakunnassa.

Lammin seurakuntaneuvosto muutti keskiviikkona nuorisotyönohjaajan virkansa osa-aikaiseksi ja päätti panna viran haettavaksi. Tuuloksen seurakuntaneuvosto on ilmaissut kiinnostuksensa yhteistyösopimuksen solmimiseen.

-Seurakuntaneuvosto katsoi, että yksi nuorisotyöntekijän päivä viikossa auttaisi rippikoulun, nuorteniltojen ja isoskoulutuksen järjestämisessä, kirkkoherra Petri Laine kertoo.


Vanhastaan paljon yhteistyötä

Lammin kirkkoherra Heli Ulvinen kertoo järjestelyn olevan luonteva, koska Tuuloksen ja Lammin nuoret käyvät samaa yläkoulua Lammilla, joten he tuntevat toisensa. Monet käyvät myöhemmin myös samaa Lammin lukiota.

-Myös partiolippukunnilla, Tuuloksen Tulikourilla ja Lammin Eränkävijöillä, on paljon yhteistyötä. Myös se on yhteistyötä tukeva tekijä, kirkkoherra Ulvinen sanoo.

Tuuloksen seurakuntaneuvosto ei ole tehnyt vielä päätöstä virkajärjestelystä. Tuuloksessa odotettiin ensin lammilaisten päätöstä.

Uusi järjestely tuli ajankohtaiseksi, koska nuorisotyönohjaajaa ei tällä hetkellä ole kummassakaan seurakunnassa.

Lammin pitkäaikainen nuorisotyönohjaaja Anneli Törmälehto irtisanoutui vuoden alussa siirtyäkseen eläkkeelle. Tuuloksen kanttori-nuorisotyönohjaaja Hannu Mursunen siirtyi maaliskuun alussa eläkkeelle.


Kanttorin virka ei ole haussa

Käytännössä yhteinen virka toteutuu siten, että Lammin seurakunta maksaa viran kustannuksista oman osuutensa 80 prosenttia. Loput 20 prosenttia virasta kuuluu Tuuloksen seurakunnalle, joka maksaa oman osuuden kustannuksista.

Tuuloksen kanttorin virkaa ei toistaiseksi ole julistettu haettavaksi Hannu Mursusen jälkeen. Kanttorin tehtäviä hoitaa tällä hetkellä pääasiassa Arja Vähäsöyrinki.

Nuorisotyönohjaajan virka ei kuulu seurakunnille pakollisiin virkoihin. Lammin seurakuntaneuvosto kuitenkin näkee seurakunnan olevan sen verran iso, että viranhaltija on tarpeen.

Lammin seurakunnassa on lapsi- ja perhetyössä kolme lastenohjaajaa ja lapsityön avustaja. Lisäksi lapsi- ja nuorisotyö ovat kirkkoherra Ulvisen ja kappalainen Kalle Roineen vastuualueena. (HäSa)