Uutiset

"Yhteinen velkavankeus odottaa unionia"

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja: EU-eliitti kasvattaa härskisti kontrolliaan jäsenmaihin.
Puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli keskiviikkona komission esityksen elvytysrahastoksi. Kuva: epa08419752
Puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli keskiviikkona komission esityksen elvytysrahastoksi. Kuva: epa08419752

EU-komissio kertoi hetki sitten ehdottavansa 750 miljardin euron elpymisrahoitusta, josta rahat jaettaisiin pääasiassa avustuksia koronakriisin kurittamille jäsenmaille.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että Suomea ja muita EU-maita ajetaan velkavankeuteen uudella elpymisrahastolla ja muilla EU:n rahoitusmekanismeilla.

Tavion mielestä jäsenmaita sidotaan EU:n alaiseen yhteisvastuuseen tahallisesti, jotta EU:n kontrolli jäsenmaihin kasvaisi talouspolitiikan kautta.

– EU-eliitti kasvattaa kontrollia jäsenmaihin härskisti koronakriisin varjolla, jotta mikään muu maa ei voi toistaa brexitin kaltaista eroamista EU-liittovaltiosta, Tavio sanoo.

 Komission rahoitusehdotukseen sisältyy sekä suoria rahallisia avustuksia että lainoja. Tavio pitää ilmeisenä, että kokonaisuus ei ole hyödyksi Suomelle.

– EU rikkoo omia sääntöjään ja panee muut maat maksamaan Italian ja Espanjan heikosta taloudenpidosta, Tavio jatkaa.

Päivän lehti

12.7.2020