Kolumnit Uutiset

Yhteiskunnan pahis saa töitä

Käsitys opiskelusta on Suomessa vanhentunut. Kummalliset mielikuvat toistuvat läpi kansankerrosten, ja ne ulottuvat päättäviin elimiin asti.

Opiskelijaelämä on köyhäilyaikaa, viiden vuoden haihattelukupla. Nollabudjetilla pakertamista, ja lopulta voi tutkinto kourassa ilmoittautua käytettäväksi ahnaina odottaville työnantajille. Teidät revitään työelämään, muistan jonkun yliopisto-opiskelua mainostaneen henkilön sanoneen opintaipaleeni alussa.

Väärin! Jostain kumman syystä koulutuspolitiikasta päättävät kuvittelevat, että töihin pääsee nykyään pelkillä papereilla. Tai sitten sitä toivotaan niin kovasti, että sen ajatellaan muuttuvan todeksi jos oikein pinnistää.

Työelämän sijaan vastavalmistunut märkäkorva revitään pikemminkin työvoimatoimiston luukulle.

Työnantajia eivät houkuttele kokemattomat valmistuneet. Silti opintoajat halutaan kaikin keinoin koettaa rajata omaan, pieneen aitaukseensa. Kela rankaisee työssäkäyvää opiskelijaa muhkein takaisinperinnöin. Opintoaikojen venymisestä valittajilla on melkoisen yksipuolinen kuva syistä, jotka pidentymisiin johtavat.

Olen opiskellut viisi vuotta, ja vasta nyt on kandidaatin tutkinto tehtynä. Sen ohella olen rasittanut kansantaloutta: viisi vuotta töissä, joista lähes kolme vuotta tiiviisti oman alan hommissa. Karkeasti sanottuna olen poliittisten linjausten perusteella hulttio ja ajelehtija.

Olen maksanut veroni niin opintotuesta kuin tekemästäni työstä, korkojen kera. Valmistumisen jälkeen on hyvät mahdollisuudet työllistyä omalle alalle.

Ei työelämään enää siirrytä kertalaakista. Sinne liu’utaan ja toivotaan, että onnistuisi sinnittelemään ketjutettujen määräaikaisuuksien maisemassa.

Koulutuspolitiikassa tekevät linjauksia ihmiset, jotka eivät edes yritä ajatella, miten korkeakouluopiskelu ja työelämä voisivat toimia yhdessä.

Opintojen sujumista, työelämään pääsemistä ja yleistä elämänilon tasoa nostaisi vapaus käydä töissä opintojen ohella ilman opinahjon ja Kelan vinoja katseita. Kelan tulorajoja pitäisi nostaa sen verran, että olisi oikeasti mahdollista käydä lukuvuoden aikana töissä ja sen myötä varaa ladata bussikortti.

Työhön pääseminen taas helpottuisi, jos oppilaitokset ja työnantajat onnistuisivat solmimaan sopimuksia harjoitteluista, jotka ovat muutakin kuin tae ilmaistyövoimasta.

Hyvä esimerkki on Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opinnoissa: toisen vuoden jälkeen on edessä harjoittelu, josta maksetaan työehtosopimuksen mukainen harjoittelijapalkka. Sieltä on moni saanut jalan työelämän oven väliin, minäkin. Enää en edes nosta opintotukea juuri ollenkaan.

On oltava valmis kouluttautumaan uudestaan. Oppiminen jatkuu koko elämän ajan! Näitä maljapuheita on kuultu monta. Päättäjien keskuudessa tätä ylevää ajatusta on jalostettu realismiksi kasaamalla päätöksillä mahdollisimman paljon vesiesteitä opiskelijan eteen.

Paperisen toivemaailman superopiskelija on oikeassa maailmassa työtön velallinen.

Olenpas iloinen, etten totellut määräyksiä!

Päivän lehti

24.9.2020

Fingerpori

comic