fbpx
Uutiset

Yhtiö tai säätiö voisi hallita kokoontumistiloja

Maaseudun kokoontumistilojen tulevaisuudesta on viime viikkoina keskusteltu eri puolilla Hämeenlinnaa.

Rengossa väännetään kättä Haapamäen koulun kohtalosta.

Hauholaiset ja lammilaiset yhdistykset ovat tällä viikolla keskustelleet siitä, mitä tapahtuu Hauhotalolle ja Turvantalolle.

Kalvolassa Eläkeliiton paikallisosasto on ottanut hallintaansa vanhan valtuustosalin. Nyt muillekin tiloille etsitään ratkaisua, jossa esimerkiksi monen yhdistyksen muodostama osakeyhtiö tai säätiö ottaisi tilan hallintaansa.

Ensi viikolla yhdistyksille on tarjolla koulutusta siitä, mitä tällaiset ratkaisut edellyttävät. Koulutus on kiinnostanut erityisesti kantakaupunkilaisia, mutta maaseudun yhdistykset loistavat poissaolollaan. (HäSa)

Menot