Kolumnit Uutiset

Yksi olut voi korjata kaiken

@hameensanomat.fi

Muinoin oli aika, jolloin mietti hyvin juhlitun yön jälkeisenä aamuna, mitä sitä tänään tekisi. Katsoisiko koko päivän elokuvia ja viitsisikö kebabin tilaamisen sijaan peräti laatia itse päivällisensä. Harvoin viitsi, koska ei ollut pakko.

Elämäntilanteet muuttuvat, ja niin muuttuu myös ajankäyttö.

KUN VUOROKAUSI hajoaa kahdeksan tunnin perusjaosta – työstä, vapaa-ajasta ja unesta – työn, lastenhoidon, kodin ylläpitämisen, remontin, urheilun, yhdistystoiminnan ja liian lyhyiden sekä pätkittäisen yöunien pirstaleiseksi mosaiikiksi, tietää elävänsä ruuhkavuosia.

Ainakin seuraavista merkeistä tunnistaa kävelleensä miinaan. Vessakäynneistä kotona tulee julkinen ohjelmanumero. K-Raudan myyjä tervehtii myös liikkeen ulkopuolella.

Viihteelle karkaaminen kostautuu monin verroin. Iltavapaa kun ei tarkoita pätkääkään pidempiä aamu-unia, saatikka sitä, että voisi saada seuraavalle päivälle hyväksytyn vmtl-päätöksen (vapautus, muonitus-, taaperonvahdinta- ja leikitystehtävistä).

KAIKKEEN ONNEKSI TOTTUU. Aikansa aikataulumosaiikin palaselta toiselle hypähdeltyä, alituisesta kiireestä ja riittämättömyyden puutteesta tulee olemisen perustila.

Ruuhkavuodet tekevät ihmisestä tehokkaan. Aikatauluttamattomasta vapaa-ajasta muodostuu musta aukko, josta itsensä yllättäessään alkaa välittömästi potea huonoa omatuntoa.

Hyvästä elokuvasta tai kirjasta on vaikea nauttia, kun takaraivossa tykyttää ajatus, että tämänkin ajan voisi käyttää hyödyksi tekemällä ruokaa pakkaseen tai siivoamalla kerrankin kunnolla.

KUN KAIKELLA ajankäytöllä on tiukka takaraja, syntyy tuloksia.

Remontti etenee tai ainakin työmaalla tapahtuu, urheillessa tekee täysillä eikä työaikapankkiinkaan kerry tunteja kahviautomaatilla vietettyjen ”ideointipalaverien” seurauksena.

KAIKEN SÄHELLYKSEN keskellä syntyy toisinaan salamana iskevä ajatus omasta ajasta.

Oivallus syntyy silloin kun sitä vähiten odottaa. Kuten lähikaupassa ostoskärryä taluttaessa.

Siellä, juuri oluthyllyjen kohdalla Spotify arpoi soimaan korvakuulokkeista sen yhtyeen biisin, jonka Provinssin keikalla vuonna 2003 sain kopin bändin yleisölle viskomista Guinness-tölkeistä. Poimiessani tölkin hyllystä mietin jo hymyillen illan myöhäistä hetkeä, jolloin avaan oluen ja saan olla taas hetken villi ja vastuista vapaa.