Uutiset

Yksi taksilupa lisää Hämeenlinnaan

Hämeenlinnassa on nyt yksi taksilupa enemmän kuin aiemmin. Etelä-Suomen lääninhallitus myönsi tiistaina Hämeenlinnaan kaikkiaan kolme taksilupaa, mutta uudet luvat korvaavat poistuneita lupia.

Kaikkiaan uusien taksilupien hakemuksia jätettiin kuusi. Luvan saivat nyt ensimmäistä lupaansa hakevista ammattitaidoltaan parhaiksi katsotut hakijat, joilla on noin neljän vuoden päätoiminen taksinkuljettajakokemus.

Taksiluvan myöntäminen edellyttää taksiliikenteen yrittäjäkurssin suorittamista sekä käytännön kokemusta taksinkuljettajana toimimisesta.

Lisäksi hakijan on oltava vakavarainen, hyvämaineinen ja ammattitaitoinen sekä henkilönä sopiva harjoittamaan henkilöliikennettä.