Uutiset

Yksilönsuojasta pidettävä kiinni

Keskusrikospoliisin päällikkö Raimo Ranta esittää, että jokaiselta kansalaiselta pitäisi ottaa dna-näyte ja koota niistä kattava rekisteri. Savon Sanomien haastattelussa hän perustelee esitystään sillä, että rekisteristä olisi hyötyä vakavien henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnassa. Se helpottaisi myös tuntemattomina löydettyjen vainajien tunnistamista.

Raimo Rannan lähestymistapa dna-rekisterin perustamiseen on aidosti rikosten selvittämiseen pyrkivän poliisimiehen. Rekisteri olisi oikotie moniin visaisiin, muuten ehkä tyystin selvittämättömiin rötöksiin. Poliisin tehtävänä on tutkia ja selvittää rikokset ja tutkimusaineiston perusteella jättää niiden tekijät tuomioistuinten tuomittaviksi. Toisaalta dna-näyte voisi todistaa epäillyn myös syyttömäksi.

Ranta rajaa haastattelussaan dna-rekisterin käytön vain vakaviin väkivaltarikoksiin ja vainajien tunnistamiseen. Ajanoloon voisi käydä niin, että sen käyttökynnys kuitenkin alenisi. Miksi kallista rekisteriä ylläpidettäisiin, jos siitä ei oteta kaikkea hyötyä irti?

Poliisilla on tällä hetkellä käytössään noin 30 000 nimeä kattava rikosperusteinen dna-rekisteri. Se täydentyy kaiken aikaa, mutta ei tietenkään ole koskaan kattava.

Vain pieni murto-osa kansalaisista syyllistyy elämänsä aikana vakaviin rikoksiin. Vielä harvinaisempaa on kuolla täysin tuntemattomana niin, ettei vainajaa kyetä tunnistamaan.

Onko tällaisia, onneksi perin harvinaisia tapauksia varten perustettava yli viisi miljoonaa ihmistä kattava rekisteri? Kysymys on huomattavasta rahasummasta, josta pääosa osoittautuisi kuitenkin täysin tarpeettomaksi.

Kysymys on myös kansalaisten yksilönsuojasta, sillä dna-näyte paljastaa muun muassa ihmisen perimässä olevat mahdolliset virheet tai perinnölliset sairaudet. Niillä ei ole mitään tekemistä rikostutkinnan kanssa, mutta väärin käsiin joutuessaan ne aiheuttaisivat monia murheita.

Rannan mielestä poliisi saisi luvan tunnisteiden käyttöön tarkoin laissa määrätyissä tapauksissa tai tuomioistuimen päätöksen perusteella. Mikäli lupaa haetaan oikeudelta, poliisilla on siinä vaiheessa jo tiedossaan epäilty tai epäiltyjä. Kun näyte voidaan ottaa rajatusta joukosta tai yhdestä ihmisestä, tutkinnan tulos on yhtä hyvä ja kustannuksiltaan edullisempi kuin kattavasta rekisteristä saaduista tiedoista.

Dna-näytteiden todistusvoimaa rikoksia selvitettäessä ei voida kiistää. Silti kattavan tiedoston perustamiseen on syytä suhtautua varauksellisesti. Käytännön ongelmia tuottaa yksin aineiston keruu ja säilytys. Otetaanko näyte jo synnytyslaitoksella vai kotikunnan terveyskeskuksissa? Kuinka taataan, etteivät tiedot missään oloissa kulkeudu vääriin käsiin? Kysymyksiä on toistaiseksi enemmän kuin vastauksia.

Vaikuttaa hätävarjelun liioittelulta olettaa, että jokainen vastasyntynyt on mahdollinen väkivaltarikollinen.