Uutiset

"Yksityinen yritys tuottaa parhaat ideat sosiaali- ja terveydenhuollossa"

Suuri osa viime vuosien uusista ideoista ja innovaatioista sosiaali- ja terveydenhuollossa on syntynyt yrityksissä. Näin muistuttavat eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sanni Grahn-Laasonen (kok) ja Lasse Männistö (kok) tiistaina julkaisemassaan pamfletissa.

10 hyvää ideaa -pamflettiin on koottu parhaita käytäntöjä ja esimerkkejä hyvistä ideoista sosiaali- ja terveydenhuollon kentältä niin yksityiseltä, julkiselta kuin kolmanneltakin sektorilta.

– Viime aikoina on riittänyt niitä, jotka parjaavat yksityistä terveydenhuoltoa. Halusimme tuoda näkyviin, millaisia hyviä ideoita ja innovaatioita olisi jäänyt keksimättä, jos sanoisimme ei yksityisille palveluntuottajille, Grahn-Laasonen ja Männistö toteavat.

Heidän mukaansa jokaisen Suomen kunnan ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

– Ratkaisuja on jo olemassa, niitä pitää vain rohkeasti ottaa käyttöön. Pamfletti osoittaa, että myös sosiaali- ja terveydenhuollossa uusien ideoiden ja innovaatioiden syntymiseksi tarvitaan yksityistä sektoria tasavertaiseksi tekijäksi julkisen rinnalle, Männistö ja Grahn-Laasonen sanovat.

Kansanedustajat kannustavat kuntia ottamaan käyttöön palvelualoitteen, murtamaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattikuntien välisiä muureja, hyödyntämään täysillä uutta teknologiaa, tarjoamaan matalan kynnyksen palveluja ja lisäämään sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapautta. (HäSa)