fbpx
Uutiset

Yksityistä avuliaisuutta

Ohjelmistojätti Microsoftin perustaja ja pääomistaja Bill Gates lahjoittaa 3,3 miljardia dollaria hyväntekeväisyyssäätiölleen. Rahalla muun muassa kehitetään terveydenhoitoa, koulutusta ja kirjastoverkostoa kehitysmaissa.

Gatesin kotimaassa Yhdysvalloissa, jossa yhteiskunnan turvaverkko on perinteisesti ollut muuta vaurasta maailmaa ohuempi, hyväntekeväisyydellä on vahva rooli yhteiskunnallisten epäkohtien lievittäjänä.

Pohjoismaalaista malli hirvittää, mutta hyväntekeväisyysharrastuksella on hyvätkin puolensa. Yksityisessä anteliaisuudessa ihmiset konkreettisesti kantavat henkilökohtaista vastuuta toistensa hyvinvoinnissa. Vastuuta toisista ei jätetä yksin julkisen vallan tehtäväksi.

Hyväntekeväisyys ja hyvinvointivaltio eivät välttämättä ole arvopohjaltaan niin kaukana toisistaan kuin äkkiseltään luulisi.

Hyvinvointipalvelut ovat suosittuja siksi, että keskivertoäänestäjä hyötyy niistä vähintäänkin ilmaisena terveydenhuoltona ja koulutuksena.

Hyvinvointivaltiota kannatetaan myös siksi, että normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ei halua kuulla köyhän lapsen kuolleen syöpään, koska vanhemmilla ei ollut varaa riittävään hoitoon.

Sama itsensä toisten kärsimykseltä suojaamisen motiivi ohjaa myös hyväntekeväisyyteen rahansa lahjoittavaa. Ja myös hän saa hyötyä itselleen. Ei suoraan palveluina, vaan turvallisempana ja vakaampana yhteiskunnatana.

Ajatusleikkinä olisi mielenkiintoista nähdä, voitaisiinko hyvinvointivaltio korvata yksityisellä anteliaisuudella. Millainen sosiaalinen turvaverkko hyväntekeväisyydellä pystyttäisiin rakentamaan?

Varmaa on, etteivät köyhimmät jäisi täysin apua vaille. Auttajia kyllä löytyisi. Yhtä varmaa on, että köyhimmät jäisivät vaille riittävää apua. Ihmisiä menehtyisi tauteihin, jotka voitaisiin parantaa, moni jäisi ilman kotia tai kykyjään vastaavaa koulutusta.

Veikkaan, että köyhistä eniten apua saisivat lapset. Huonoimmin menisi keski-ikäisillä alkoholistimiehillä. Jälkimmäisethän jäävät turvaverkkojen reunoille myös hyvinvointivaltiossa.

Suurimmaksi hyväntekeväisyysyhteiskunnan ongelmaksi muodostuisi maksajien epätasa-arvo. Maksajiksi jäisivät hyväosaisista kaikkein hyväsydämisimmät. Itsekkäät paskiaiset eivät maksaisi penniäkään.
Lisäksi veroina yhteiskuntavastuun kantaminen on paljon kivuttomampaa.

Vapaaehtoisia lahjoituksia tehdessään pitäsi käydä loputonta taistelua ahneutensa ja omantuntonsa välillä. Pakolliset verot vapauttavat minut moisista huolista.

Kuitenkin en pitäsi pahana, jos myös Suomessa vapaaehtoinen auttamistyö saisi ilmaa purjeisiinsa. Kaikkea vastuuta ei pidä vierittää koneiston harteille. Ihmiset voivat tehdä jotain myös itse.

Ilmari Korhonen

Menot