fbpx
Uutiset

Yksityistien jatkaminen sai aikaan yhden mummon kapinan

Lammilainen Helmi Joensuu kokee, että maanmittauslaitos on toiminut väärin, kun se päätti omin nokkinensa leventää yksityistietä ja jatkaa sitä puolet pitemmälle, kuin se on aiemmin ollut. Joensuun tietojen mukaan tien ei pitäisi jatkua niin pitkälle.

– Eihän maanmittaustoimistossa voida noin vain päättää asioista kysymättä kaikilta maanomistajilta. Ei tällaisissa asioissa voi käyttää omankädenoikeutta.

Joensuu naurahtaa, että päätöksenteossa saattaa tulla mieleen ajatus: mitäpä muutamasta mummosta. Samaa välinpitämättömyyttä tapahtuu naapureidenkin kesken.

– Esimerkiksi rajapyykeillä ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Joensuun syntymäkoti sijaitsee Porraskoskentien varrelta lähtevän Kolulantien loppupäässä, lähellä Pälkäneen rajaa.

Ennen tie päättyi hänen kotipaikkansa nurkille, mutta nyt kapeaa metsätietä ollaan jatkamassa puolet pidemmälle, kuin se alkuperäisissä kartoissa on merkitty.

– Uuden kartan mukaan tie jatkuu 2,9 kilometriä Porraskoskentieltä. Aiemmin tie on ollut vain 1,5 kilometriä pitkä.

Joensuu arvelee, että uuden tien alku- ja loppupään asukkaat ovat sumplineet tiehankkeen keskenään, eivätkä Etelä-Suomen maanmittaustoimiston Hämeenlinnan toimipisteen virkamiehet ole hoitaneet asiaa asianmukaisesti.(HäSa)

Menot