Uutiset

Ylen yksisilmäinen loppuraportti

Keskustalaisen Seppo Niemelän johtama työryhmä luovutti eilen Yleisradion tulevaisuutta kartoittavan työryhmän raportin liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtaselle (sd.). Oikeusministeriön alaisuudessa ohjelmajohtajana toimivan Niemelän ryhmän pohdintojen tiivistäminen on suhteellisen mutkatonta: Ylen asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja mediamaailmassa on säilytettävä muuttumattomana.

Ylen toimitusjohtajan valinnasta paisuneen sekoilun aikana julkisuuteen vuoti jo tieto, että Niemelän työryhmän mielestä Ylen hallintoneuvoston rinnalle tulisi muodostaa asiantuntijoista koostuva 5-8 jäsenen hallitus. Sen ehkä tärkeintä tehtävä olisi valita Ylen toimitusjohtaja. Esitys on tässä mielessä vallan kannatettava. Ylen hallintoneuvosto on tehnyt täysin selväksi, ettei siitä ole toimitusjohtajan valitsijaksi.

Mitään asiallista perustetta ei ole kuitenkaan ainakaan vielä olettaa, että toimitusjohtajan valitseminen olisi helppo tehtävä Ylen hallituksellekaan. Sinänsä olisi yksin tärkeää täsmentää, ketä mahtaisivat olla ne ”ulkopuoliset asiantuntijat”, joita Niemelän työryhmä on nostamassa Ylen hallitukseen. Juuri tällaisissa valinnoissa Suomi on pieni ja yllättävän voimakkaita puoluepoliittisia jännitteitä sisällään pitävä maa.

Niemelän ryhmä lukee kuin kiveen hakattuna, että Ylen täytyy jatkaa tehtäväänsä – tai lakiin perustuvaa velvoitettaan kuten yleläiset mielellään muistuttavat – täyden palvelun tv- ja radio-ohjelmien tuottajana. Tästä johdonmukaisesti seuraa se, ettei Ylen organisaatiota pidä pienentää. Kun puolestaan Ylen kulut kasvavat, liputtaa Niemelän ryhmäkin lupamaksujen korotusten puolesta.

Ryhmä melkein tunnustaa tosiasiat, sillä sen mielestä lupamaksuja pitää korottaa myös television digiaikaan siirtymisen jälkeen aina vuoteen 2010 saakkaa. Kuka vakavissaan uskoo lupamaksujen korotuskierteen katkevan vuonna 2010? Työryhmä tosin patistaa liikenne- ja viestintäministeriötä tutkimaan Ylen toiminnan turvaamiseksi vaihtoehtoisia rahoitustapoja, mutta niiden kehittäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Jos Yle on julkisen palvelun tuottaja, se ei voi olla kaupallinen tv- ja radioyhtiö.

Ylen toimitusjohtaja Arne Wessberg kiittelee Niemelän ryhmän raporttia. Jo pelkästään toimitusjohtajan kehut paljastavat pelin henkeä: Ylen johto sai lähes tilaustyönä mieleisiään esityksiä yhtiön tulevaisuuden turvaamiseksi. Tälläkin kertaa Ylen edustajat ovat Ylen asialla!

Niemelän työryhmän raportissa on ehdotuksia, joita on paikallaan viedä eteenpäin. Perin tärkeää olisi kuitenkin saattaa kriittiseen tarkasteluun koko nykyinen Yle organisaatioineen ja tehtävineen. Tässäkin tapauksessa vaihtoehdoista pitää sentään voida keskustella! Mielipidevaihdon pohjaksi kaivataan raporttia, jonka kokoamiseksi kaivetaan riittävän kaukaa Yleä arvioivia mediamaailman ja talouselämän ammattilaisia.