Uutiset

Ylivieskan kirkon polttaja pakkohoitoon

Ylivieskan kirkon viime pääsiäisenä polttanut mies on passitettu pakkohoitoon.

Ylivieska-Raahen käräjäoikeus katsoo, että vuonna 1989 syntynyt pohjoispohjalaismies on syyllistynyt syyntakeettomana tehtyyn törkeään vahingontekoon.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätyi pitämään miestä syyntakeettomana hänelle tänä syksynä tehdyssä mielentilatutkimuksessa. Myös käräjäoikeus katsoo, että mies oli syyntakeeton sytyttäessään kirkon palamaan pääsiäislauantaina.

Syyntakeettomalla tarkoitetaan muun muassa sellaista henkilöä, joka ei mielisairauden tai vakavan mielenterveyden häiriön vuoksi kykene ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies on sairastanut paranoidista skitsofreniaa ainakin vuodesta 2013 lähtien. Hän on saanut sairauteensa sekä lääke- että sairaalahoitoa.

Käräjäoikeus katsoo, että mielisairaudestaan huolimatta mies ymmärsi tekonsa olevan oikeudenvastainen. Tuomioistuimen arvion mukaan hän ei kuitenkaan sairautensa vuoksi ymmärtänyt sen tosiasiallista luonnetta.

Syyntakeetonta henkilöä ei voida saattaa rangaistusvastuuseen, joten käräjäoikeus on jättänyt tuomitsematta miehen rangaistukseen. Mielentilatutkimuksen mukaan mies on tahdosta riippumattoman hoidon tarpeessa, joten käräjäoikeus on passittanut hänet tahdosta riippumattomaan hoitoon sairaalaan.

Korvauksia hautakivien omistajille

Tulipalo tuhosi puukirkon ja sen irtaimiston. Lisäksi useita kirkon pihassa olleita hautakiviä vaurioitui. Oikeus on määrännyt, että tuomitun pitää maksaa hautakivien omistajille korvauksia yhteensä runsaat 8000 euroa. Lisäksi hän joutuu maksaman Ylivieskan seurakunnan oikeudenkäyntikuluja noin 5200 eurolla. Valtio määrättiin maksamaan miehen omat, noin 3900 euron suuruiset oikeuskulut.

Seurakunta ei vaatinut syytetyltä korvauksia. Oikeus ei tästä syystä ottanut kantaa siihen, miten suuret euromääräiset taloudelliset vahingot tulipalo aiheutti kirkolle ja irtaimistolle.

”Yksistään rakennuksen ja sen sisällä olleen irtaimiston ikään nähden selvänä on pidettävä sitäkin, että kirkko ja ainakin osa sen sisällä olleesta irtaimistosta on ollut myös historiallisesti ja sivistyksellisesti erityisen arvokasta omaisuutta”, oikeus tyytyi toteamaan.

Ylivieskan kirkko oli rakennettu vuonna 1786. Palaneen kirkon viereen kirkkopuistoon rakennetaan uusi kirkko. Sitä koskeva arkkitehtikilpailu alkaa helmikuussa. LM-HäSa