Uutiset

Ylläri pylläri punkee uutisointiin

Pieni, pysäyttävä tirvaisu niin uutisten kohteille kuin niiden kirjoittajillekin. Jos sopii.

Viime perjantaina saimme tietää, että kotimainen tv-draamasarja Kotikatu siirtyy ajasta arkistojen iäisyyteen vuoden kuluttua. Lauantaina osasivat iltapäivälehdet informoida, että loppu tuli sarjan tekijöille täytenä yllätyksenä. ”Täystyrmistys”, ”yllätyspäätös! huusivat otsikot.

Kuinka on mahdollista, että näyttelijät, nuo ikuiset pätkätyöntekijät, yllättyvät, kun joku produktio loppuu? Varsinkin televisiossa, missä 17 on vuotta synonyymi ikuisuudelle. Tuota pidemmät elämänkaarethan ovat varattu sarjoille, jotka hipovat tasoa The Simpsons.

Aidosti yllättävää olisi ollut, jos Kotikadulle olisi luvattu jatkoa hamaan tulevaisuuteen. Studio Julmahuvin Touko Poukoa lainaten todellinen ylläri pylläri uutisessa oli, että asiasta tiedotettiin jo näin hyvissä ajoin.

Todennäköisesti sadat entiset yleisradiolaiset – allekirjoittanut mukaan lukien – muistavat elävästi, kuinka esimerkiksi radio-ohjelmat olivat taannoin katkolla kaksi kertaa vuodessa. Äkkiväärimmillään uusiin tilanteisiin sopeuduttiin muutaman viikon varoitusajalla.

Yleisradiossa on siis opittu jotakin johtamisesta. Hyvä niin. Vetäviä uutisotsikoita tuosta ei kuitenkaan rustata, eikä rustattu.

Yllättyneenä oleminen on tunnetila. Yleensä ohikiitävän hetken tunne. Yllätys syntyy siitä, että tapahtuma on odottamaton. Odottamattomuus taas tarkoittaa sitä, ettei tapahtuman mahdollisuutta ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Mitä tämä kertoo yllättyvistä ihmisistä? He eivät ole ajatelleet. Ei kovin mairittelevaa.

Yksittäisillä tapauksilla saivartelu ei johda mihinkään, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole todellakaan syyttää näyttelijöitä ajattelun vähyydestä. Kotikatu-jututhan syntyivät siten, että toimittaja kysyi näyttelijöiltä: yllätyitkö lopetuspäätöksestä? Sen sijaan, että haastateltava olisi ryhtynyt kertomaan omista ennakkoaavistuksistaan tai ilakoimaan pitkän työrupeaman päättymisellä, hän pääsi toimittajasta nopeimmin ja helpoimmin eroon vastaamalla joo.

Tämä riittää hyvin iltapäivä- ja juorulehdille otsikointiin ”Täystyrmäys!” tai ”Valtava shokki!”.

Huolestuttavaa on se, että tunnereaktioiden venyttäminen kissankorkuisiksi kirjaimiksi yleistyy salakavalasti myös asiauutisoinnissa. Viikonlopun sanomalehtien otsikoissa muun muassa säikähdettiin, järkytyttiin, tyrmistyttiin ja oltiin kuohuksissa.

Ei noilla sanoilla suurta hallaa tehdä, mutta eihän ihmisen tunnetila ole uutinen. Miljardit ihmiset tunteilevat hyvin samoilla tavoilla aivan koko ajan ihan ympäri maailmaa. Siksi tunteilla retostelu on liian helppo ja halpa tapa yrittää vetäistä lukija otsikosta leipätekstiin.

Toisekseen ääri-ilmaisujen teho on jostakin syystä asiakieltä alttiimpi inflaatiolle. Yllätys yllätys: Kanssaihmisen superturbomegafiilis ei enää liikuta. Ei, vaikka täräyttäisi pari huutomerkkiä perään!!!!!