Uutiset

Ympäristölautakunta heltyi jatkoaikaan Launosten sorakuoppakiistassa

Lopen ympäristölautakunta heltyi keskiviikkona antamaan vielä kerran jatkoaikaa Reijo ja Teuvo Kupariselle Launosissa sijaitsevan sorakuopan jälkihoitoa varten.

Lautakunta olisi voinut käynnistää uhkasakkomenettelyn jo nyt, mutta näin järeistä toimista haluttiin vielä pidättäytyä. Sen sijaan lautakunta päätti antaa kaksikolle mahdollisuuden täydentää kuopan jälkihoito vaatimusten mukaiseksi. Lisäaikaa herui syyskuun loppuun asti.

Maa-aineslupa umpeutui jo vuonna 2000. Tämän jälkeen maa-ainesta otettiin luvattomasti ja jälkihoitokin toteutettiin vain osittain. Toiminta keskeytettiin marraskuussa 2001. Kun jälkihoito ei edennyt, uhattiin Kuparisia sanktioilla jo vuonna 2003.

Ympäristölautakunta kävi keskiviikkona paikan päällä ja totesi, että Kupariset ”ovat pyrkineet toteuttamaan puuttuvat jälkihoitotoimenpiteet”. (HäSa)