Uutiset

Ympäristöpalkinto kotiseutuneuvos Erkki Ulamolle

Hattulalainen kotiseutuneuvos Erkki Ulamo sai tiistaina Kanta-Hämeen ympäristöpalkinnon.

Ulamolle myönnettiin Hämeen ympäristökeskuksen palkinto aloitteellisesta ja monipuolisesta toiminnasta sekä ennakkoluulottomasta yhteistyöstä kulttuurimaisemien ja rakennetun ympäristön hyväksi.

Lisäksi kotiseutuneuvos Ulamo on pitkäjänteisesti toiminut kotiseudun historian ja kulttuuriarvojen tunnetuksi tekemiseksi.

Erityisen ansiokkaasti Ulamo on toiminut yhdessä Ylikartanon hoitokunnan kanssa Hattulan Ylikartanon kunnostamiseksi ja kehittämiseksi uutta luovaksi kulttuuripaikaksi.

Osana Hämeen ympäristökeskuksen 10-vuotisjuhlavuoden viettoa ympäristökeskus järjesti kevään aikana alueensa ala-asteille kuvataidekilpailun.

Kanta-Hämeestä palkittiin Sini Kuusa Hämeenlinnan Tuomelan koulusta ja Anne Torikka Hauhon Alvettulan koulusta. Kuvataidekisaan osallistui kaikkiaan kymmenen ala-astetta. (HäSa)