Uutiset

Yöelämää välttävä elää turvallisesti Riihimäellä

Kahden ja neljän välillä ravintoloista purkautuu kaduille väkeä, jolle ei enää tarjoilla. Kiukku puretaan nyrkein ja välillä puukoin. Hämeenkadulla, Peltosaaren Tellustorin laidoilla ja asematunnelissa liikkuva saa herkimmin turpiinsa.

– Kun viinan saanti loppuu, porukka ärtyy ja kun siinä sitten joku sanoo vähän väärän sanan, käydään kiinni. Viikonloppuisin iltayöstä aamuyöhön on keskustassa liikkeellä 15-35 -vuotiaita. Muut odottaa kotona, tuleeko lapsi ehjänä takaisin, kertoo Kalmussa Herajoella asuva 20-vuotias Juuso Marjomäki.

Yöelämässä aktiivisesti mukana kulkeva Juuso Marjomäki vakuuttaa, että Riihimäellä sattuu ja tapahtuu yhä. Peltosaari on hänen mukaansa selvästi rauhoittunut, mutta uhoajat roikkuvat nyt Hämeenkadulla Papillonin ravintolan tienoilla. Siellä Juuso varoo porukkaa, jolla on aika usein puukot mukana.

Arvaamattomimpia ovat Juuson kokemusten mukaan kuitenkin nuoret, noin 15-vuotiaat, jotka eivät hallitse juomistaan eivätkä tekemisiään. Huumeitakin liikkuu kadulla, jossa seisoskelevalle voidaan tulla tarjoamaan aineita tai kyselemään, mistä niitä saisi.

– Kun porukka alkaa polttaa ja juoda jo kymmenvuotiaana, 15-vuotiaana otetaan hyvä humala ja ruvetaan uhitteleen kaikille. Minullekin on joskus joku kaveri uhonnut, mutten ole suostunut tappelemaan vaan sanonut, että kokeillaan voimia selvänä. Mä en lähde tappeleen nuorten enkä naisten kanssa.

Jengitappeluita Helsingissä asti

Hyvinkään ja Riihimäen väliset katutappelut olivat vielä muutama vuosi sitten tavallisia, mutta tilanne on muuttunut. Nyt lähdetään porukalla tappelemaan Tervakoskelle Janakkalaan tai Helsinkiin, joista taas tulee nuoria vastavierailulle Riihimäelle.

– Jotkut vaan päättää, että nyt lähdetään. Siitä alkaa hirveä puhelinrumba ja jengiä kerääntyy. Yleensä porukkaa on lähemmäs parikymmentä. Viimeksi kuulin, että käytiin Itä-Helsingissä, Juuso Marjomäki kertoo.

Tappelureissut ovat yleensä hänen mielestään tavallista nuorten miesten voimien mittelyä, jota on ollut sitten Isontalon Antin ja Rannanjärven ajoista lähtien. Riihimäen seudullakin Hikiästä on käyty Riihimäellä, Riihimäeltä Oitissa, Lopella ja milloin missäkin.

– Niin kauan, kun mennään tappelemaan nyrkein, homma on aika ajoin hauskaa. Totta kai turpiin saaminen sattuu, mutta se kuuluu kuvaan. Jos mukaan tulee puukot, hauskuus menee. Kun mä olen ollut mukana, ei puukkoja ole koskaan käytetty muuhun kuin uhkailuun, mutta sekin voi päättyä huonosti.

Varo prätkäjengejä ja silmätippoja

Riihimäellä nyt jo hajonnut räppärien RMK-Posse -jengi järjesti tappeluretkiä, mutta nyt kaupungissa ei Juuso Marjomäen tietämän mukaan ole yhtään varsinaista jengiä. Helvetin Enkeleillä tai Bandidoksilla ei ole tukipaikkaa kaupungissa, mutta Hyvinkäällä Bandidokset kokoontuvat parissakin paikassa. Juuso Marjomäki neuvoo välttämään erityisesti moottoripyöräjengien alokkaita, jotka hakevat kunniaa järjestössä.

Yöllä ravintoloissa käyvien kannattaa Juuso Marjomäen kokemusten mukaan varoa entistä tarkemmin, ettei pöydän viereen tai edes lähistölle poikkea vieraita. Apteekissa myytävät kertapakatut silmätipat toimivat kaikki alkoholiin tiputettuna tyrmäystippoina. Etusormen ja peukalon väliin piilotettu muovipakkaus on helppo ruiskauttaa pöytää sivuutettaessa. Sen jälkeen tyrmääjä jää odottamaan tipat juoneen lähtöä ja tuupertumista kotimatkalla. Sekaisin toikkaroivan taskut ja laukut on helppo tyhjentää.(HäSa)