Uutiset

Yökylässä karhujen kekkereillä

Karhujen illallispöydän kattaus rajavyöhykkeellä Kuhmon Viiksimossa on karu, mutta mesikämmenille mieluisaksi havaittu: lohenperkeitä kannon koloon ja koiranruokanappuloita pitkin kenttää.

Luontomatkailuyrittäjä Kari Kemppainen voi melkein luvata, että yöksi tarkkailukojuun asettuvat vieraat pääsevät ihailemaan ainakin karhuja, hyvällä tuurilla ahmoja ja susiakin. Takuuta ei kuitenkaan anneta, sillä homma pyörii villien eläinten ehdoilla.

Boreal Wildlife Centerin tukikohdasta, entiseltä rajavartioasemalta siirrytään autokuljetuksella puolenkymmentä kilometriä rajavyöhykkeen yli, pienen suon laitaan. Kävelymatkaa on vain parisataa metriä.

Henkilökunta esittelee kymmenelle asiakkaalleen hirsisen tarkkailutilan varustuksen: kerrossängyt, tuolit, tarkkailuaukot ja kuivakäymälän. Termospulloista löytyy kahvia ja kuumaa vettä, kylmälaukusta voileipiä.

Saksalaismies kahden poikansa kanssa on ollut paikalla pari vuotta sitten. Muut, kaksi saksalaisnaista ja viisi suomalaismiestä odottavat ensimmäistä karhuelämystään.

– Kyllä tarkka-aistiset karhut tietävät, että kojussa on on ihmisiä sisällä. Ne kuitenkin sietävät sen, kunhan vältätte kovia ääniä ja pysytte visusti sisällä kojussa, Kemppainen opastaa.

Karhuturistit luvataan tulla hakemaan pois aamuseitsemän aikoihin. Jos hätä tulee, sopii soittaa.

Kymmenet vuodet karhuja tarkkaillut luontoammattilainen muistuttaa vielä, että ovea ei kannata aukoa ennen aamua.

Kun ensimmäinen karhu saapuu pian kello 17 jälkeen hiljaa, kylki hirsikojun seinää viistäen, sisällä pysyttely tuntuu oikein hyvältä ajatukselta.

Kuiskailu kojussa kiihtyy, kun tunnin päästä paikalle tallustaa vaikuttavan suuri, arpinaamainen uros. Kameran sulkimet rapsahtelevat kiivaaseen tahtiin. Joku miettii ääneen, että kojun oven suuressa ikkunassa voisi oikeastaan olla metalliristikko.

Seuraavia karhuja odoteltaessa kelpaa seurailla korppien temppuja. Säännöllinen ruokatarjoilu on houkutellut paikalle myös melkoisen määrän lokkeja.

Klaukkalassa asuva Veli-Erkki Pollari otti kahden ystävänsä kanssa karhuyön osaksi moottoripyöräretkeään.

– Kauan tästä on puhuttu. Veljeltäni sain kuulla tästä paikasta, ja jo ensi kokemusten jälkeen voin todeta, että kannatti tulla. Karhuja on nähty, ja koju on mukava.

Hämärän syventyessä karhut alkavat liikkua ruokakentällään yhä rohkeammin. Suuri karhu ahmii koiranruokaa aivan kuvausaukon vieressä, eikä isommin välitä kohti sojottavista objektiiveista.

Yön pimeimpinä tunteina suurin osa asiakkaista kellahtaa lavereilleen. Kuorsausta säestää ajoittain ulkoa kuuluva murahtelu ja rouskutus.

Kojun vieraskirja kertoo, että kesä tarkkailupaikalla on ollut vilkas. Karhuja on nähty välillä toistakymmentä yössä, ahmojakin lähes viikoittain. Kiitoksia ja ylistyssanoja on kirjoiteltu monin kielin.

Aamuyön valossa karhuja ei tällä kertaa näy. Nuori kotka lentää suon yli ja laskeutuu kelon oksalle, valitettavasti liian kauas kuvattavaksi.

Suurin osa seurueesta puhuu kokemastaan hymysuin. Valo- ja muistikuviin tallentui neljä eri karhua, rohkeimmat vain parin metrin päässä ruokailevina.

Toisia harmittaa ahmojen ja susien pysyttely piilossa. Kun viimeksi nähtiin, olisi kuulemma pitänyt nähdä nytkin.

Kari Kemppaisen mukaan suurin osa asiakkaista on kokemaansa tyytyväisiä. Lähes tuhannen vuosittaisen asiakkaan joukkoon mahtuu kuitenkin niitäkin, jotka odottivat jotain enemmän.

– Kuvia karhuista on jo monella ja niitä on niin helppo napsia tällaisissa paikoissa, että halutaan yhä enemmän. Joillekin jo parin tunnin odottelu on liikaa. Joskus tuntuu, että vaativimmat asiakkaat olisivat tyytyväisiä vain saadessaan kuvata parin metrin päästä, kun karhu parittelee suden kanssa.