Uutiset

Yöpakkaset pelastivat ampumahiihdon SM-kisat

Ahveniston Ampumahiihtäjät järjestää ampumahiihdon SM-kilpailut Hämeenlinnan moottoriradan maastossa Ahvenistolla 28.–30: maaliskuuta.

AAH on yksi maan rutinoiduimmista arvokilpailujen järjestäjistä. Seura on pystynyt junailemaan kisansa erilaisissa oloissa. Olipa aikoinaan maailmancupin kisassa Apparalla reitti merkitty lumella. Muualla sitä ei ollut, mutta niin vain nekin karkelot saatiin junailtua onnelliseen loppuun.

Puolentoista viikon päästä pidettävä SM-kisakin oli pitkään kiikun kaakun. Yöpakkaset ja hiihtourheiluun lupaavat sääennusteet mahdollistivat kuitenkin AAH:n päätöksen: SM-kisat pidetään suunnitellusti.

Lumitykit pauhasivat Ahvenistolla maanantain ja tiistain välisenä yönä. Tiistai-iltana lumitykit olivat taas päällä – kiitos pakkasten ja talkoolaisten.

– On arvioitu, että iltakahdeksalta on jo kolme astetta pakkasta. Todennäköisesti tykit sammutetaan torstai-iltana, arvioi SM-kisojen ratamestari Ari-Pekka Lassila tiistaina iltapäivällä moottoriradalla.

Samalla Lassila sai katsoa tyytyväisenä taivaalle: märkää lunta satoi tuutin täydeltä.

Tykkilumi tarvitsee pakkasta, mutta myös paljon talkoovoimaa. Se on taas pitkälti Ahveniston Ampumahiihtäjien ja Hämeenlinnan Hiihtoseuran väen harteilla.

– Seurat tekevät yhteistyötä ja hoitavat lumitykit illalla ja yöllä. Kaupungin kontolla tykit ovat virka-aikana.

Mahdollista on, että SM-ampumahiihtojen tarpeisiin tuodaan lunta myös Tammelasta.

– Ryskeellä on siellä tykkilunta läjässä. Yritetään sitä sieltä ostaa ja kuskata tänne, sanoo Lassila, joka on myös Hämeenlinnan Hiihtoseuran puheenjohtaja.

”Rohkea päätös”

Hän myöntää, että kisojen siirtäminen paljon pohjoisemmaksi oli vielä viime viikolla lähellä.

– Rohkea päätös kuitenkin tehtiin. Itsekin olin kieltämättä kahden vaiheilla. Nyt näyttää kuitenkin jo paljon paremmalta.

Lassilan mukaan enää ei tarvitse aprikoida, pystytäänkö kisat pitämään vai ei.

– Nyt ne pidetään. Se on pakko, hän vakuuttaa.

Lassila epäilee, että ratoja ehkä joudutaan muokkaamaan jonkin verran alkuperäisestä suunnitelmasta.

– Meillä on radan varikko ja metsän kahden kilometrin rata ainakin käytössä. Metsäkolmosta ei todennäköisesti saada. Ihanteellista tietysti olisi, jos sekin saataisiin kuntoon. Lumitilanteesta se riippuu, ratamestari miettii.

Ampumapenkkakin ehti laskea kelien lämmettyä lumen vähennyttyä.

– Nyt se on kuitenkin uomissaan. Ja on siellä koko ajan pystytty treenaamaan, Lassila selvitti.

Yksi on kuitenkin Lassilankin mukaan varma:

– Paljon meillä on täällä töitä edessä ennen kisoja. On tuo tykitetty lumikin saatava liikuteltua paikoilleen.

Kolmena päivänä

Ahvenistolla kamppaillaan ensi viikolla SM-mitaleista kolmena päivänä. Ilmoittautumisaika päättyy keskiviikkona. Silti jo nyt on jokseenkin varmaa, että maan parhaat ovat Kaisa Mäkäräistä myöten kisaamassa Ahvenistolla.

Kisat alkavat perjantaina 28.3. naisten ja miesten viesteillä. Ensimmäinen viestistartti on kello 16.30.

Nuorten sarjat tulevat mukaan lauantaina. 13–17-vuotiaat aloittavat pikamatkan SM-kisansa kello 9.30. 19–21-vuotiaiden ja naisten ja miesten pikamatkan SM-kisat starttaavat kello 14.15.

Sunnuntaina ovat edessä yhteislähtökilpailut. Juniorien kisat alkavat jo aamupäivällä. Naisten startti on kello 15 ja miesten kello 16.

AAH on kisoissa näkyvästi esillä sekä järjestäjänä että myös kilpailuissa. Hämeenlinnalaisseura kuuluu suomalaisen ampumahiihdon kirkkaimpaan kärkeen ja sen menestysodotukset kotikisoista ovat luonnollisesti suuret. (HäSa)

Asiasanat