Kolumnit Uutiset

Yritysjohtaja osaa valittaa, mutta ei myydä

Ei löydy kilpailukykytutkimusta, jossa Suomi ei sijoittuisi aivan maailman kärkipäähän. Viimeisin oli Maailman talousfoorumin vertailu, jossa Suomi rankattiin kolmanneksi Sveitsin ja Singaporen jälkeen. Taakse jäivät muun muassa Saksa ja USA.

Silti suomalaisella yritysjohdolla ja poliittisella eliitillä on mieletön tuska ja valitus kilpailukykymme parantamisesta. Huomio rakenteellisissa muutoksissa keskittyy siihen, kuinka saisimme enemmän halpatyövoimaa markkinoille. Tässä ei ole mitään järkeä. Suomi ei nouse bulkkituotannolla ja orjatyöllä, vaan osaamisella ja innovaatioilla, kuten juhlapuheissa muistetaan mainita.

Suomalainen insinööri on jo nyt hinnaltaan halpa, maailman kilpailukykyisin. Innovaatioita syntyy tolkuttomia määriä. Asiat ja tekniikka ovat hallussa.

Missä siis mättää? Miksi vaikka Ruotsilla on lukuisia menestyviä kansainvälisiä suuryhtiöitä, jotka ovat pystyneet tuotteistamaan ja myymään innovaationsa maailmalle, mutta Suomi on kuuluisa lähinnä siitä, että muut rahastavat keksintömme?

Syy ei ole vahvan ay-liikkeen jäykistämissä työmarkkinoissa tai hallituksessa, kuten yritysjohtajajargonissa tupataan toistella. Kyse on suomalaisen vientiyrityskentän impivaaralaisuudesta, puhtaasta osaamattomuudesta myydä edistyksellisiä tuotteita kansainvälisillä markkinoilla. Jari Sarasvuon mukaan maailmalla ”suomalainen puhuja synnyttää muminallaan ja möllöttämisellään mielikuvan tohtori Katatonian geenimanipulaatiokokeilusta, jossa on luotu afasiataudin ja henkisen osteoporoosin risteytys”.

Yritysjohtajiemme ydinosaamista nykyään on, kuinka paljon pystytään ulosmittaamaan bonuksia, joita ristiin pölyttyneissä hallituksessa toimivat kollegat toisilleen kilpaa jakavat. Vain saneeraaminen ja omaisuuden alihinnoittelu ulkomaille on hanskassa. Kasvulla tai tulevaisuudella ei ole arvoa heille.

Nokia ja Elopin bonarit ovat oma, jo loppuun kaluttu surullinen tarinansa. Vähemmälle huomiolle jäi Paasikiven suvun ja valtion pääomistaman Kemiran käsittämätön munaus, joka paljastui viime viikolla.

Alkuvuodesta Kemira myi omistuksensa titaanioksidia valmistavasta Sachtlebenistä amerikkalaiselle Rockwoodille 97,5 miljoonalla eurolla. Puoli vuotta myöhemmin Rockwood myi saman palasen eteenpäin 317 miljoonalla. Tuoreessa muistissa on myös Kemiran edellinen superdiili, jossa lannoiteteollisuus lahjoitettiin norjalaisille, jotka tekivät siitä välittömästi hyvää bisnestä.

Kummallisinta yrityskulttuurissamme on, että kuninkaallisista epäonnistumisista palkitaan lähes poikkeuksetta ruhtinaallisesti. Huikein suoritus lienee Stora Enson Jukka Härmälällä, joka mestaroimallaan Consolidated Papers -kaupalla tuhosi valtio-omisteisen paperiteollisuuden tulevaisuuden.

Laskentatavasta riippuen Härmälä aiheutti kansakunnalle 3–5 miljardin tappiot. Palkkioksi hän nostaa kai edelleen Suomen suurinta eläkettä, noin 60 000 euroa kuukaudessa.

Tämä kansa ansaitsisi paremmat porvarit. Nykyinen kilpailukyvytön ja degeneroitunut pomopolvi pitää vaihtaa nopeasti markkinoinnin hallitsevaan, kommunikaatiokykyiseen ja kansainvälistyneeseen väkeen.