Kolumnit Uutiset

Ysiviis, nevö föget

Parikymmentä vuotta sitten, toukokuun seitsemäntenä päivänä tapahtui jotain sellaista, joka upposi suomalaisten kansallistajuntaan niin syvälle, ettei sitä muistoa saa avattua edes kallonkutistajan nahkasohvalla.

Jutin johtama joukko kävi vähän rillaamassa Globenissa ja pani kiekkoa ylämummoon. Yksi asia johti toiseen, ja torilla tavattiin.

Vielä viime kesänä löysin itseni Seinäjoelta, keskeltä festarijoukkoa, joka oli kerääntynyt kuuntelemaan Antsa-Mertsin selostusta tuosta tarunhohtoisesta päivästä.

Näyttelin riemukasta muiden mukana, koska Suomen ensimmäinen jääkiekon maailmanmestaruus meni minulta 7-vuotiaana täysin ohi.

– 1995, never forget, sanotaan, kaikesta huolimatta, ja tänä keväänä finaali on taas jollekulle ikimuistoinen.

Vuotta 1995 ei tosiaan ole unohdettu, ainakaan toukokuun alun osalta. Mutta kun kerran päätetään muistella kyseistä vuotta, valikoivuutta voi myös hiukan laajentaa.

Kiekkokullan lisäksi jotkut ovat ainakin viimevuotisen politiikan varjossa haikailleet aikaa, jolloin Suomi ei kuulunut Euroopan unioniin. Vielä 1994 kaikki oli toisin.

Kaihoisana ysivitosta muistellaan varmasti myös sosiaalidemokraattien leirissä, kun puolue sai maaliskuisissa eduskuntavaaleissa parhaan edustajamäärän, 63 paikkaa, vuosikymmeniin.

Parissakymmenessä vuodessa on koko kutistunut reiluun puoleen siitä. Vastaavasti perussuomalaisten edeltäjä SMP koki kuoliniskunsa vuonna 1995, mutta puolue on sittemmin jytkyttänyt itsensä politiikan raskaaseen sarjaan.

Politiikan lisäksi vuonna 1995 sattui myös Euroopan suurimpia ihmisoikeusrikoksia, kun Balkanin kriisissä serbit tappoivat yli 7 000 muslimia Srebrenican kylässä nykyisen Bosnia-Hertzegovinan alueella.

Siinä on ainakin jotain, jota ei sovi unohtaa.

Kansakunta tarvinnee yhteisten asioiden hoidon ja ihmiskunnan kehityksen kannalta tarpeettomantuntuisia päiviä, jolloin voi muovituoppien ääressä ylistää hetkellistä veljeyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Jääkiekko tosiaan ei ole huonoimmasta päästä, kyse on onneksi vain urheilusta.

Ehkä siksi kiekkojoukkueen elämä ja kevät kiinnostaa aina lähes puolta suomalaisista. Ysiviis elää.

Siitäkin huolimatta, että maajoukkueessa on jo ainakin yksi pelaaja, Alexander Barkov, joka on syntynyt ensimmäisen mestaruuden jälkeen.

Päivän lehti

1.12.2020

Fingerpori

comic