Uutiset

Zahar Abuhanovin finaali päättyi pettymykseen

Hämeenlinna Kisan Zahar Abuhanovin oli vaikea peittää pettymystään, kun nyrkkeilyn A- ja B-juniorien SM-kilpailujen finaalipäivän ensimmäinen ottelu Hämeenlinnan Jukolan koululla sunnuntaina päättyi Kajaanin Kuohun Setti Heikkisen voittoon pistein 15-8. Kisojen parhaan hämeenlinnalaisiskijän palkintokaan ei paljon mieltä lämmittänyt.

Kisalainen hallitsi B-junioreiden alle 50-kiloisten sarjan ensimmäistä erää ja toistakin erää oteltiin tasaväkisesti. Kolmannessa erässä Heikkinen takoi voittoon tarvittavat pisteet.

Zahar myönsi rehdisti ottelun jälkeen, että väsymys iski päätöserässä. Hän harmitteli ottelutuntuman puutetta, ja sitä, ettei hänelle kevytsarjalaisena tahdo löytyä sparrikavereita. Edellisen kerran hämeenlinnalainen oli otellut kehässä viime helmikuussa.

Valmentaja Terho Kivimaa povaa 15-vuotiaalle suojatilleen menestystä jatkossa.

-Sparrausapua lähdemme hakemaan Tampereelta. Nyrkkeilytaitoja ei opita muuten kuin ottelemalla. Zaharilla on hyvä tekniikka ja hän oppii nopeasti uusia asioita.

Dagestanin Hasavjurtissa syntynyt Zahar on Ahveniston yläasteen kahdeksasluokkalainen. Hän on asunut Hämeenlinnassa vuodesta 2006.

Hasavjurt tunnetaan hyvistä painijoistaan. Kaupungista on kotoisin kolme vapaapainin olympiavoittajaa.

Yllätykset vähissä

Suosikit pitivät pintansa sunnuntain finaaleissa. Yllätykset jäivät vähiin.

A-junioreiden parhaaksi nyrkkeilijäksi arvioitiin Helsingin Urheiluseuran Henri Malmström, joka voitti alle 75-kiloisten finaalissa Turun Weikkojen Lauri Korhosen pistein 16-10.

A-junioreiden teknillisimmäksi nyrkkeilijäksi puolestaan arvioitiin Tampereen Työväen Nyrkkeilijöiden Henrik Enroth, joka voitti alle 60-kiloisten sarjassa Tampereen Voimailuseuran Ruslan Viktorovin kovavauhtisessa, kolmannessa erässä jopa kiihkeäksi äityneessä ottelussa pistein 18-7.

Enroth on yleisen sarjan viime vuoden hopeamitalisti ja tämän vuoden pronssimitalisti. Hänet on valittu Suomen edustajaksi maaotteluun Ruotsia vastaan Vantaalla ensi viikonvaihteessa.

Lahden Kalevan Jarkko Ojapalo voitti seuratoverinsa Fedor Jarotshevitshin alle 69-kiloisten finaalissa pistein 18-8. Ojapalo on yleisen sarjan tämän vuoden pronssimitalisti. Hän on mukana Suomen Nyrkkeilyliiton perustamassa Team Riossa, josta hiotaan Suomen olympiaryhmää vuoden 2016 Rio de Janeiron kisoihin.

Heiskari paras B-juniori

B-junioreiden paras nyrkkeilijä oli Turun Jyryn Joacim Heiskari, joka alle 66-kiloisten sarjan finaalissa voitti Viipurin Nyrkkeilijöiden Mergim Latifin ylivoimaisesti pistein 24-7.

Teknillisin B-juniori puolestaan oli Lahden Kalevan Janne Ojapalo, joka loppuottelussa voitti Turun Weikkojen Dimitri Kerosen pistein 15-6.

SM-kisoissa Jukolan koululla iskettiin kahtena päivänä 52 ottelua. (HäSa)