Energiayhtiö Fortumin alkuvuosi sujui vakaasti, ja toimitusjohtaja Pekka Lundmark totesi, ettei koronaviruksella ole toistaiseksi merkittäviä vaikutuksia yhtiön liiketoimintaan. Kriisin vaikutuksia on kuitenkin tässä vaiheessa mahdoton tietää.
– Vaikka moni maa on alkanut vähitellen keventää viruksen leviämisen rajaamiseksi asetettuja rajoituksia, pandemian pitkän aikavälin taloudellisia vaikutuksia on edelleen mahdotonta arvioida, Lundmark sanoi katsauksessaan.
Tammi-maaliskuun vertailukelpoinen liikevoitto laski viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna neljä prosenttia ja oli 393 miljoonaa euroa.
Koronakriisi on painanut sähkön hintaa jyrkästi alaspäin pohjoismaisilla markkinoilla, mutta vaikutukset Fortumiin ovat jääneet pienemmiksi suojausten ansiosta. Suojauksilla Fortum on etukäteen lukinnut myymänsä sähkön hintoja tasolle, joka on nykyistä markkinahintaa korkeampi. Suojauksilla yhtiö pyrkii saamaan ennakoitavuutta tulokseen ja kassavirtaansa.
Norjan öljyrahasto tarkkailee Uniperia
Pitkään kestänyt hanke ostaa saksalaisen Uniperin osake-enemmistö toteutui viimein maaliskuussa ja Fortum sai nostettua osuutensa yhtiöstä 73 prosenttiin. Fortumin osuus hyvin kannattavan saksalaisyhtiön voitosta nousi lähes puoleen miljardiin. Luku sisältää sekä viime vuoden viimeisen neljänneksen että tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen.
– Tämä on erinomainen aloitus vuodelle, Lundmark myhäili.
Uniper on kuitenkin ympäristöjärjestöjen hampaissa hiilivoiman takia. Tikunnokkaan on erityisesti noussut sen suunnitelma avata Saksassa uusi suuri Datteln 4 -hiilivoimala.
Norjan öljyrahasto lisäsi aiemmin tällä viikolla Uniperin tarkkailulistalleen hiilivoiman osuuden takia. Öljyrahasto on linjannut pyrkivänsä irti fossiiliseen energiaan perustuvista sijoituksista.
"Datteln 4 ei kasvata kokonaispäästöjä"
Lundmark puolusti tytäryhtiön suunnitelmia. Tärkein väline vähentää hiilidioksidipäästöjä Euroopassa on päästökauppajärjestelmän tiukentaminen eikä yksittäisten laitosten syynääminen, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.
– Voin ymmärtää, että uuden hiilivoimalan avaaminen vuonna 2020 voi kuulostaa hullulta, mutta jokainen voimalan päästämä hiilidioksiditonni on osa päästökauppajärjestelmää. Se ei kasvata päästöjen kokonaismäärää.
Fortum ja Uniper aikovat tämän vuoden aikana julkistaa yhteisen strategian, johon sisältyy tavoite hiilestä luopumiselle.
– Toivomme, että sijoittajamme tukevat meitä pyrkimyksessä ajaa tiukennuksia, jotta päästöt saadaan alas eikä vain siirrettyä paikasta toiseen, Lundmark sanoi.
Lundmark siirtyy syksyllä Nokian johtoon. Fortumin uutta toimitusjohtajaa ei ole vielä valittu.