Enemmistö espanjalaisista tukee koronarajoituksia ja on sitä mieltä, että niitä pitäisi jatkaa, ilmenee tiistaina julkistetusta mielipidetutkimuksesta.
Samoihin aikoihin maan pääkaupungissa Madridissa ja muuallakin maassa on ollut vihaisia protesteja, joissa on arvosteltu hallituksen koronaviruskriisin hoitoa.
Mielipidetutkimuksen mukaan 95 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että viruksen vastaisessa taistelussa käytetyt keinot ovat olleet tarpeellisia tai hyvin tarpeellisia.
Kuusi vastaajaa kymmenestä puolestaan katsoi, että maaliskuussa asetettuja tiukkoja rajoituksia, joita on vähitellen alettu höllentää, pitäisi jatkaa pitemmälle. Vajaat 30 prosenttia taas halusi lisää liikkumisvapauksia.
Sen sijaan espanjalaisten mielipiteet jakautuvat siinä, miten pääministeri Pedro Sanchezin hallitus on onnistunut koronakriisin hoidossa. Paljon tai melko paljon hallituksen politiikkaan uskoo 46 prosenttia, kun taas 48 prosenttia uskoo vähän tai ei lainkaan.
Ruotsissa koronavirukseen liittyviä kuolemia yli 3 700
Ruotsissa oli tiistaihin mennessä rekisteröity 3 743 koronavirustartuntaan liittyvää kuolemaa. Vuorokaudessa oli tullut 45 uutta kuolemaa.
Tartunnan saaneiden määrä läheni tiistaina 31 000:ta. Uusia tartuntoja oli vuorokaudessa kertynyt reilut 400.
Viranomaisten mukaan sairaaloiden henkilöstötilanne on vakaa, joskin kireä. Tilanteen arvioidaan jatkuvan samankaltaisena kesällä.
Bulgaria, Kreikka ja Serbia sopivat rajahöllennyksistä
Bulgaria ja sen naapurimaat Kreikka ja Serbia sopivat tiistaina höllentävänsä matkustusrajoituksia. Kesäkuun alusta matkustus Kreikan, Serbian ja Bulgarian välillä sallitaan muun muassa työn tai perhesiteiden perusteella, kertoi Bulgarian pääministeri Boiko Borisov.
Kesäkuun puolivälissä matkustus sallitaan Bulgarian ulkoministeriön mukaan myös turisteille.
Bulgaria kielsi ulkomaalaisten maahantulon maaliskuussa koronavirusepidemian takia. Rahtiliikenne kuitenkin sallittiin.
Venäjällä lähennellään 300 000 tartunnan rajaa
Venäjällä oli tiistaihin mennessä todettu lähes 300 000 koronavirustartuntaa. Vuorokaudessa oli kirjattu vajaat 9 300 uutta tartuntaa, kertoi uutistoimisto Interfax .
Määrä on suurempi kuin maanantaina, mutta pysyi silti neljättä päivää peräkkäin alle 10 000:n.
Koronaan liittyvien kuolemien kokonaismääräksi ilmoitetaan 2 837, mutta monien arvioiden mukaan todellinen luku lienee huomattavasti korkeampi.
Miljoonaa asukasta kohti tartuntoja on Venäjällä todettu tietosivusto Worldometerin mukaan 2 055 ja kuolemia rekisteröity 19. Suomessa suhdeluvut olivat tiistaina 1 155 tartuntaa ja 54 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti.