Etniset ja muut vähemmistöt ovat joutuneet korona-aikana poliisin silmätikuksi, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Järjestön tuoreen raportin mukaan poliisit ovat käyttäneet koronavirustoimissaan suhteetonta voimaa vähemmistöjä kohtaan ympäri Eurooppaa.
Ihmisoikeusjärjestön tiedotteen mukaan vähemmistöt kohtaavat muita enemmän esimerkiksi väkivaltaa, syrjiviä henkilöllisyystarkastuksia, pakkokaranteeneja ja sakkoja.
Raportti kokoaa todisteita poliisin korona-ajan toiminnasta yhteensä 12 Euroopan maasta.
– Se tuo esiin Euroopassa rehottavan järjestelmällisen syrjinnän ja rasismin, järjestö sanoo tiedotteessa.
Amnestyn Länsi-Euroopan tutkija Marco Perolini kertoo tiedotteessa, etteivät poliisiväkivalta ja rakenteellinen rasismi ole uusia ilmiöitä. Koronapandemia sekä rajoitukset ovat kuitenkin osoittaneet hänen mukaansa niiden laajuuden.
Rajoituksia valvottiin erityisesti vähemmistöalueilla
Järjestön tietojen mukaan poliisi on muun muassa valvonut koronan vuoksi asetettuja liikkumisrajoituksia erityisen tehokkaasti köyhillä ja vähemmistöjen asuttamilla alueilla.
Esimerkkejä annetaan muun muassa Ranskasta ja Bulgariasta. Bulgariassa yli 50 000 romania eristettiin karanteenien aikana muusta yhteiskunnasta, mikä johti muun muassa vakavaan ruokapulaan romanienemmistöisissä naapurustoissa.
Tiedotteessa kerrotaan, että Pariisin esikaupunkialueella sijaitsevassa Seine-Saint-Denis'ssä liikkumiskiellon rikkomisesta määrättyjen sakkojen määrä oli kolminkertainen muuhun Ranskaan verrattuna. Viranomaiset kertoivat kuitenkin, että liikkumiskieltoa noudatettiin alueella yhtä hyvin kuin muualla.
Amnesty kertoo, että Ranskassa Välimeren rannikolla sijaitsevassa Nizzassa taas määrättiin työläisten ja etnisten vähemmistöjen asuttamaan kaupunginosaan muuta kaupunkia pidempi ulkonaliikkumiskielto.
Myös asunnottomia ihmisiä on sakotettu rajoitusten rikkomisesta ainakin Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Britanniassa.
Poliisi käytti videoilla suhteetonta voimaa
Amnesty tarkasteli myös poliisin voimankäytöstä kuvattuja videoita. Kaikilla 34 analysoiduilla videoilla poliisi käytti suhteetonta voimaa.
Esimerkiksi Espanjassa kuvatulla videolla kaksi poliisia pysäytti tummaihoisen nuoren miehen Bilbaon kaupungissa maaliskuussa. Vaikka mies ei käyttäytynyt uhkaavasti, poliisit tönivät häntä väkivaltaisesti. Järjestön tiedotteen mukaan he lopulta löivät miestä ja tilanteeseen mukaan tullutta miehen äitiä pampulla.
– Kevään tapahtumista koottu raportti paljastaa eurooppalaisten viranomaisten ennakkoluulot ja antaa huolestuttavia esimerkkejä vähemmistöjen kokemasta syrjinnästä, tiedotteessa arvioidaan.