Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kainuussa yhteensä 13 koronatartuntaa, altistuneita yli sata

Kainuun Kuhmossa perjantaina todetusta korona-altistuksesta on tähän mennessä löytynyt 13 koronavirustartuntaa ja yli sata altistumista, kertoi Kainuun sote lauantai-iltana.

Kaikki sairastuneet ovat aikuisia.

Altistumisia on Kuhmon lisäksi ainakin Kajaanissa ja Sotkamossa, mahdollisesti myös muissa kunnissa.

Yksi altistumispaikka on Tuupalan koulu. Kaikki siellä altistuneet on tavoitettu, ja tähän mennessä koronatartuntoja ei ole heidän paristaan löytynyt.

Nyt paljastunut tautirypäs osoittaa, että kaikki hengitystieoireiset eivät ole mahdollisesti tulkinneet oireitaan koronaksi ja hakeutuneet testiin, Kainuun sote kertoo tiedotteessa.

Kehotus välttää lähikontakteja ikäihmisten kanssa

Kainuun sote kehottaa nyt kaikkia, jotka tietävät olleensa tekemisissä koronakaranteeniin määrätyn kanssa, noudattamaan erityistä varovaisuutta liikkuessaan kodin ulkopuolella. Lisäksi heitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan erityisen tarkkaan ja hakeutuvan matalalla kynnyksellä koronatestiin, jos oireita ilmenee.

Kainuun sote suosittelee myös välttämään lähikontakteja ikäihmisten kanssa seuraavan viikon aikana koko Kainuun alueella.

Myös kaikki ryhmämuotoinen toiminta Kuhmossa perutaan ensi viikon ajaksi.

Kuhmolaislähtöisille Kuhmon ulkopuolella opiskeleville suositellaan etäopetusta seuraavan viikon aikana, jos he ovat vierailleet Kuhmossa tällä viikolla.

Kuhmon kaupunki päättää myös muista uusista rajoituksista sunnuntaina.

Perjantaina Kainuun sote suositteli koko Kainuun alueella kasvomaskin käyttöä tilanteissa, joissa ei ole mahdollista välttää lähikontakteja. Lisäksi Kainuun soten vanhuspalvelujen hoivayksiköihin tuli perjantaina voimaan vierailukielto, joka jatkuu toistaiseksi.