Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomessa todettu 30 uutta koronatartuntaa – lääkärillä koronatartunta Kinnulassa

Suomessa todettiin sunnuntaina 30 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 371 tartuntaa, mikä on 35 enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Seitsemän viime päivän aikana tartuntoja on todettu 214, kun edellisten seitsemän päivän summa oli 157.

Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantain tietojen mukaan Suomessa on todettu yhteensä 335 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Sairaalahoidossa oli perjantain tietojen mukaan 14 ihmistä, joista yksi tehohoidossa.

Lahdessa yli sata altistunutta, kaikkia ei vielä tavoitettu

Helsingin Medialukiossa ja Vuosaaren lukiossa siirrytään kahden viikon ajaksi etäopiskeluun, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Päätöksen taustalla ovat suuret altistumismäärät, joihin kuuluu sekä opiskelijoita että henkilökuntaa.

Vuosaaren lukiossa altistuneita on yhteensä 41, joista 37 opiskelijoita. Medialukiossa altistuneita on 112, joista 108 opiskelijoita.

Päätöksellä halutaan myös turvata 14. syyskuuta alkavien ylioppilaskirjoitusten sujuva läpivienti, Helsingin lukiokoulutuksen päällikkö Harri Korhonen kertoo tiedotteessa.

Lahdessa on todettu kahdessa lahtelaisravintolassa viikko sitten käyneen taudinkantajan jäljiltä kuusi koronatartuntaa ja yli sata altistumista. Altistuneet on määrätty Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tiedotteen mukaan karanteeniin.

Altistuneiden suuren lukumäärän vuoksi kaikkia ihmisiä ei ollut vielä sunnuntaina tavoitettu. Heidät tavoitetaan todennäköisesti vasta maanantaina.

Yksi koronatartunnan saaneista työskentelee lahtelaisen Möysän peruskoulussa. Tästä johtuen koulun oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu karanteeniin.

Pirkanmaalla on löytynyt neljä uutta koronatartuntaa Fimlabin lauantaina tutkimista näytteistä. Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan kaksi tartunnoista liittyy opiskelijoilla aiemmin todettuun tartuntaketjuun. Yksi tartunnoista on saatu todennäköisesti ulkomailta.

Kinnulan lääkärin tartunnan alkuperästä ei tietoa

Keski-Suomen Kinnulassa paikkakuntalaisella lääkärillä todettiin viikonloppuna koronavirustartunta. Asiasta kertoi Keskisuomalainen .

Lehden mukaan tartunnan saaneen läheinen oli ollut perjantaina töissä paikallisessa ravintolassa, joka sulki ovensa lauantaina tilanteen vuoksi.

Myös huoltamoravintola Kinnulan Parlamentti kertoo Facebookissa olevansa ainakin sunnuntaina suljettuna esiin tulleen tartuntaketjun vuoksi.

Kinnulan kunta alkoi sunnuntaina selvittää tartuntaan liittyviä mahdollisia altistumisia.

– Alustava arvio on, että altistumisten määrä jää pienimmillään yhden käden sormilla laskettavaksi. Enimmillään altistumisia voi puolestaan olla kymmeniä, kertoi Kinnulan kunnanjohtaja Erkki Nikkilä STT:lle, kun kunnan johdon ja lääkärien palaveri oli päättynyt kello 17:n jälkeen.

Nikkilän mukaan tartunnan saanut lääkäri oli kirjoittanut Facebookiin, ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, missä ja miten hän on tartunnan saanut.

Kunnanjohtajan mukaan Kinnulan on tarkoitus julkaista tiedote kunnan koronatilanteesta vielä sunnuntai-illan kuluessa.

Noin 1 600 asukkaan Kinnula sijaitsee Keski-Suomen maakunnan pohjoisosassa. Kunnan terveyspalvelut tuottaa Terveystalo .

Lääkäriliitto: Lääkäriin menoa ei syytä vältellä

Lääkäriliitosta painotettiin sunnuntaina, että Kinnulassa lääkärillä nyt tavatusta koronatartunnasta huolimatta ihmisillä ei ole syytä alkaa vältellä lääkärin vastaanotolle menoa.

– Tärkeä viestimme suomalaisille on se, että vastaanotolle menoa ei ole syytä jättää väliin koronatartunnan pelossa. Riski koronan saamiseen lääkärillä on pieni, korosti Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila STT:lle sunnuntaina.

– Toki silloin, jos on saanut itse hengitystieoireita, ei pidä lääkärille mennä – ja silloinkin voidaan potilas ohjata eri reittiä tarvittaessa vastaanotolle. Mutta muuten ei tartuntapelon takia pidä jättää tulematta, Halila täsmensi.

Lääkäriliitolla ei ole tietoja siitä, kuinka moni lääkäri Suomessa on koronatartunnan saanut.

– Sen voi sanoa, että Kinnulan tapaus ei ole ensimmäisiä. Jo keväällä tuli myös tieto kahdesta koronaan kuolleesta suomalaisesta lääkäristä. Ainakin toinen heistä oli saanut tartunnan muualla kuin työtehtävissään.

Halilan mukaan koronaepidemian jatkuessa edelleen lääkintähenkilökunnan työssä voi olla edessä ainakin yksi muutos.

– Vaikka hygienia on jo nyt hyvä ja maskeja käytetään, maskien käyttö saattaa vielä entisestään lisääntyä sekä henkilökunnalla että potilailla.

Kuhmon koronatilanne helpottamassa

Kuhmossa koronavirustilanne on helpottamassa elokuun lopun tartuntaryppään jäljiltä, kertoo Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä.

Kainuun soten mukaan tämän viikonlopun aikana saaduissa testituloksissa ei ole löytynyt uusia koronatartuntoja. Karanteenissa on yhä noin 200 ihmistä.

Kuhmossa viime viikon perjantaina ilmenneestä korona-altistumisesta on toistaiseksi löytynyt 25 koronatartuntaa. Tartunnoista 23 todettiin Kuhmossa, yksi Sotkamossa ja yksi Kajaanissa.

Lähiviikkoina on mahdollisesti odotettavissa joitakin samaan ryppääseen liittyviä yksittäisiä tartuntoja, mutta varsinainen epidemia on toistaiseksi ohi, kuntayhtymä sanoo.

Kainuun sote purkaa huomenna vierailukiellot vanhustenhoidon hoitokodeissa ja hoivayksiköissä Kuhmoa lukuun ottamatta.

Kuhmon kaupunki alkaa purkaa sulkutoimiaan porrastetusti ensi viikon aikana. Kuhmo oli pitänyt kiinni viime maanantaista lähtien muun muassa kirjaston lukusalin, nuorisotilan sekä uimahallin ja kuntosalit.

Kuhmon kaupunginjohtajan Tytti Määtän mukaan palveluja avataan hallitusti niin, että lasten ryhmätoiminnot voidaan aloittaa huomenna maanantaina.

Kasvomaskisuositus on yhä voimassa koko Kainuussa.