Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jude Law nähdään brittiläisessä kauhutarinassa

Brittisarja The Third Day kokeilee kerronnassaan ennennäkemätöntä. Itse sarjassa on kuusi osaa, jotka kertovat kaksi erillistä, mutta toisiinsa liittyvää tarinaa. Niiden väliin sijoittuu peräti 12-tuntinen jakso, joka kuvataan ja esitetään suorana lähetyksenä, yhtenä katkeamattomana kameraotoksena.

Ensimmäisten jaksojen ja erikoisjakson pääosia esittävät Jude Law ja Katherine Waterston. Jälkimmäisellä puoliskolla pääosassa on Naomie Harris.

– Rakastan teatterissa etenkin sitä, että mikään ei pysäytä esitystä sen jälkeen, kun verho nousee, Law kertoo etäyhteydellä.

– Elokuvassa taas minua pelottaa kameran pääsy niin lähelle. Nyt nämä keinot yhdistetään live-jaksossa. Se on kauhistuttavaa. Saatan kuulostaa masokistiselta, mutta odotan tätä todella.

Law näyttelee sarjassa Sam-nimistä miestä, joka saapuu saarelle Englannin rannikolla. Hän kohtaa paikallisia, joilla on outoja perinteitä. Livejaksossa nähdään saarelaisten kauan valmistelema kevätrituaali.

Ensimmäisten jaksojen ohjaaja Marc Munden ei kiellä tarinan yhteyttä brittikauhuelokuvan klassikkoon Uhrijuhlaan, jossa pakanakultin jäsenet houkuttelevat uskovaisen poliisin tärkeään rooliin hedelmällisyysseremoniassaan.

– Sanoisin, että sarjamme saari on vielä oudompi paikka, Munden sanoo.

– Lopulta sarjassa on kyse surun käsittelemisestä.

Sarjan ovat tuottaneet HBO, Sky ja Brad Pittin omistama Plan B -yhtiö. Suomessa sen esittää HBO Nordic. Erikoisjakson taas voi katsoa ilmaiseksi 3. lokakuuta Sky-kanavan Facebook-sivulta.

Pandemian keskeltä

Eräänä sarjan teemana on Samin yksinäisyys. Hän pakenee omia tunteitaan.

Aihepiiri sitoo The Third Dayta pandemian mielenmaisemaan.

– Yksi surun piirre on tunne eristäytyneisyydestä. Olet haaksirikkoisena omien tunteittesi kanssa, Law sanoo.

– Meillä kaikilla on viime kuukausina ollut liikaakin aikaa olla omissa ajatuksissamme ja palata vuosiakin vanhoihin tunteisiin, joita emme ole ehtineet puida. Joillekin suru on vielä konkreettisempaa, koska he ovat menettäneet läheisiään.

Ajankohtaisuus on sattumaa. Sarjan tavanomaisemmin toteutetut jaksot kuvattiin jo viime vuonna.

Silti myös näyttelijä Katherine Waterston näkee kauhu- ja fantasiasävyjä saavan sarjan tarinassa yhteyden niihin pelon ja katkeruudenkin tunteisiin, joita pandemia on herättänyt.

– Tarina näyttää ihmisten erilaisia tapoja käsitellä pelkojaan. Yhdysvaltojen presidentti etsi nopeasti syyllisiä puhumalla kiinalaisesta taudista, Waterston sanoo.

– Etsimme jonkun, jonka niskoille asian voi sälyttää. Se on eri asia kuin kärsimyksestä selviäminen.

Teatteriyhteistyö vaatii paljon

Live-jakson kuvausten valmistelut ovat jo pitkällä. Tuotanto toteutetaan yhdessä Punchdrunk-teatteriryhmän kanssa. Immersiivisen eli upottavan teatterin edelläkävijän Punchdrunkin näytöksissä katsojat ovat olleet tapahtumien keskellä sen sijaan, että he istuisivat erillisessä katsomossa.

Live-jaksossa on tarkoituskin rakentaa hetkiä, joissa katsoja ei voi olla varma, mikä on tarkoituksellista ja kuuluuko kaikki esitykseen. Siihen tulee esimerkiksi kohtaus, jossa Law’n roolihahmo nukkuu, mutta hänen ympärillään tapahtuu asioita puolen tunnin ajan.

– Tuollainen tuo näyttelijästä esiin uutta haavoittuvaisuutta. Tämä on jotain ennenäkemätöntä katsojan ja esittäjän kannalta, Law sanoo.

– Oletan, että jossain vaiheessa unohdan, mistä on kyse, ja katoan draaman maailmaan. Se on kiehtova mahdollisuus.