Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Altian yhtiökokous hyväksyi sulautumisen Arcuksen kanssa

Alkoholijuomayhtiö Altian ylimääräinen yhtiökokous on hyväksynyt yhtiön sulautumisen norjalaisen Arcuksen kanssa. Sulautumisesta on tarkoitus muodostaa uusi yhtiö nimeltään Anora .

Yhtiöt kertoivat yhdistymisestä syyskuussa. Sulautumisen oletetaan tapahtuvan viimeistään vuoden 2021 alkupuoliskolla. Myös Arcus on hyväksynyt sulautumisen samana päivänä ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Aiemmin on kerrottu, että Anoran pääkonttorin on määrä sijaita Helsingissä, ja sen toimitusjohtajaksi on nousemassa Altian nykyinen toimitusjohtaja Pekka Tennilä.

Arcuksen osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena noin 0,46 Altian uutta osaketta jokaista omistamaansa Arcuksen osaketta kohden.

Ylimääräisiä osinkoja maksetaan osakkeenomistajille enintään 0,40 euroa osakkeelta yhteensä noin 14,5 miljoonaa euron edestä.

Suomen valtio omistaa vajaan viidenneksen uudesta yhtiöstä

Anoran hallituksessa istuu kahdeksan jäsentä. Nykyisistä Altian hallituksen jäsenistä Sanna Suvanto-Harsaae, Jyrki Mäki-Kala ja Torsten Steenholt jatkavat yhdistyneen yhtiön hallituksessa ehdollisesti. Altian hallituksen puheenjohtaja Suvanto-Harsaae jatkaa Anoran hallituksen varapuheenjohtajana.

Anoran hallituksessa jatkavat myös Arcuksen hallituksen jäsenet Kirsten Aegidius, Ingeborg Flönes, Nils Selte ja puheenjohtaja Michael Holm Johansen, joka jatkaa hallituksen puheenjohtajana myös Anorassa. Kahdeksanneksi jäseneksi tulee Sinikka Mustakari.

Suomen hallitus siunasi yhdistymissuunnitelmat lokakuun lopulla. Suomen valtio on Altian suurin yksittäinen omistaja noin 36 prosentin omistusosuudella. Valtion omistusosuuden yhdistyvästä yhtiöstä on määrä olla vajaat 20 prosenttia.