Kuopion kouluhyökkääjän asianajaja ei vielä tiedä, aikooko tuomittu valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta.
Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi 26-vuotiaan miehen perjantaina elinkautiseen vankeuteen murhasta ja 20:stä murhan yrityksestä. Lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhreilleen sekä Savon koulutuskuntayhtymälle satojentuhansien eurojen korvaukset.
Asianajaja Matti Niiranen kertoi STT:lle perjantaina iltapäivällä puhuneensa tuomiosta päämiehensä kanssa vasta pääpiirteittäin.
– Tuomio on laaja, ja siihen on tullut tutustuttua vasta hyvin pintapuolisesti -- erittäin todennäköistä on, että ilmoitan tyytymättömyyttä päämieheni puolesta, jotta saamme harkinta-aikaa. Sitten voimme käydä tuomiota läpi ja harkita, jätetäänkö valitusta vai ei, Niiranen sanoi.
Tyytymättömyydestä pitää ilmoittaa seitsemän päivän kuluessa tuomionannosta. Siten tuomittu varaa mahdollisuuden tehdä varsinaisen valituksen myöhemmin.
Niirasen mukaan puhelinkeskustelusta hänelle jäi kuva, että tuomittu oli "varsin raskain mielin", vaikka rangaistus olikin odotetun kaltainen. Kysymys miehen mielentilasta oli oikeudenkäynnissä keskeinen. Puolustuksen mukaan mies oli tekoaikaan alentuneesti syyntakeinen.
Miehelle tehtiin mielentilatutkimus, josta annetussa lausunnossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) katsoi, että mies oli tekoaikaan syyntakeinen, eli ymmärsi tekonsa. Käräjäoikeus arvioi asiaa samoin.
– Sen puiminen pidemmälle, että mikä todellinen tilanne on mahdollisesti ollut, tapahtuu valitusasteessa jos valitukseen mennään. Mikäli sitä ei tehdä, silloin (käräjäoikeuden) ratkaisu jää lainvoimaiseksi ja sitten spekulaatio siitä on turhaa, Niiranen sanoi.
Oikeus: Jokainen oppilas oli vaarassa
Hyökkäys tapahtui kauppakeskus Hermanin yhteydessä olleissa Savon ammattiopiston tiloissa viime vuoden lokakuussa. Ammattiopistossa opiskellut mies hyökkäsi miekan kanssa luokkahuoneeseen.
Hyökkäyksessä kuoli 23-vuotias ukrainalaisnainen, ja kymmenkunta ihmistä haavoittui tai loukkaantui. Osalle uhreista jäi miekaniskuista elinikäisiä vammoja.
Osa opiskelijoista pääsi pakenemaan luokkahuoneesta ilman vammoja. Syyttäjä kuitenkin katsoi, että myös he olivat tilanteessa yhtä lailla hengenvaarassa, koska syytetty valikoi uhrinsa sattumanvaraisesti. Siksi myös heidän kohdallaan miestä syytettiin murhan yrityksestä. Lisäksi yksi syytteistä koski kiinniottotilannetta, jossa syytetty vielä löi poliisimiestä miekalla.
Käräjäoikeus oli miehen syyllisyydestä samaa mieltä syyttäjän kanssa. Oikeus kiinnitti huomiota siihen, että mies oli itse kertonut, että hänen tarkoituksenaan oli ollut tappaa luokassa ja rakennuksessa mahdollisimman monta sattumanvaraisesti valikoituvaa ihmistä. Lisäksi mies oli kertonut valinneensa ahtaan tietokoneluokan tekopaikaksi muun ohessa siksi, että sieltä oli hankala paeta.
– Jokaiseen oppilaaseen oli kohdistunut lähtökohtaisesti konkreettinen vaara joutua miekaniskujen kohteeksi ja milloin näin ei ollut tapahtunut, se oli johtunut vain satunnaisesta syystä, oikeus sanoi tuomiossaan.
Suunnitteli tekoa johdonmukaisesti ja pitkään
Käräjäoikeus katsoi kuten THL mielentilatutkimusta koskevassa lausunnossaan, että tuomittu Joel Otto Aukusti Marin oli suunnitellut rikosta johdonmukaisesti ja pitkään.
– Marinin yleinen todellisuudentaju on normaali, hänelle on tarjottu ja hän on saanut hoitoa masennukseen ja muihin ongelmiinsa ja hänellä on ollut hyvä älyllinen kapasiteetti ymmärtää, mitä hän suunnittelee ja mitä hän on valmistautunut tekemään, oikeus sanoi tuomiossaan.
Oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että tuomittu oli kertonut tavoitelleensa sitä, että hänet muistettaisiin teon takia. Hän oli myös etsinyt netistä tietoja aiemmista kouluiskuista.
– Marin ei ole toiminut impulssin vallassa stressitilanteessa, vaan suunnitelmansa mukaisesti asiassa esitetyn selvityksen perusteella hyvin rauhallisesti, määrätietoisesti ja päättäväisesti, oikeus katsoi.
Ilmaisi katumusta vasta mielentilatutkimuksen jälkeen
Todistajat kertoivat oikeudessa miehen ylimielisestä ja tunteettomasta käytöksestä hyökkäyksen aikana. Oikeus otti tuomiossaan esiin sen, ettei mies mielentilatutkimuksen aikana ilmaissut katumusta, vaan oli muuttanut suhtautumistaan tekoonsa vasta lisätutkinnassa tehdyssä kuulustelussa elokuussa.
– Käräjäoikeudessa hän on kertonut olevansa pahoillaan siitä, mitä hänen tekonsa on aiheuttanut sen uhreille ja toivonut, että olisi jättänyt teon tekemättä. Marinin katumuksen asteesta ja aitoudesta ei kuitenkaan ole tehtävissä päätelmiä Marinin kertomusten perusteella, tuomiossa sanotaan.
Käräjäoikeus tuomitsi Marinin maksamaan uhreilleen erilaisia korvauksia muun muassa kivusta, särystä ja kärsimyksestä yhteensä yli 250 000 euroa. Summa ei sisällä miehen korvattavaksi määrättyjä oikeudenkäyntikuluja, jotka myös nousevat suuriksi.
Murhan ja murhan yritysten lisäksi mies tuomittiin törkeästä vahingonteosta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä. Hyökättyään luokkaan Marin vielä sytytti rakennuksessa tulipalon. Mies tuomittiin maksamaan Savon koulutuskuntayhtymälle yhteensä yli 240 000 euroa korvauksia muun muassa tulipalon aiheuttamista vahingoista ja väistötilojen järjestämisestä.
Hyökkääjä oli oikeussalissa rauhallinen ja ilmeetön
Oikeudenkäynti Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syyskuussa kesti kahdeksan päivää, ja sen aikana kuultiin yhteensä kymmeniä uhreja ja todistajia.
Myös Marinia kuultiin oikeussalissa. Hän esiintyi oikeudessa rauhallisesti ja ilmeettömänä. Hän vastasi kysymyksiin, muttei ilmaissut erikseen myötätuntoa uhrejaan kohtaan.
Oikeudelle Marin myönsi murhan ja osan muista syytteistä. Hän kertoi halunneensa tulla lopulta poliisin surmaamaksi.
Hyökkäyksensä kauppakeskus Hermanin tiloissa Marin lopetti vasta, kun häntä oli ammuttu. Hän kävi miekan kanssa poliisin kimppuun, jolloin tämän partiokaveri ampui miestä jalkaan. Mies ei suostunut luopumaan miekastaan vielä senkään jälkeen, vaan hänen taltuttamiseensa tarvittiin vielä koirapartiota ja etälamautinta.