Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

KORJAUS: Suomessa kahdeksan uutta koronakuolemaa

Suomessa raportoitiin keskiviikkona kahdeksasta uudesta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvästä kuolemantapauksesta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä virukseen liittyviä kuolemantapauksia on nyt 433.

Uusia koronatartuntoja Suomessa raportoitiin keskiviikkona 490.

Keskiviikkona THL kertoi, että koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoidossa on 233 ihmistä, joista 27 tehohoidossa.

THL:n mukaan tietoteknisen ongelman takia torstaina tilastoihin raportoituu takautuvasti 470 koronavirustapausta, jotka todettiin 2.–8. joulukuuta.

Pieksämäki otti kokonaisvastuun asumisyksikön sairastuneiden hoidosta

Tampereella Rauhaniemen sairaalassa on todettu yhteensä 35 koronatartuntaa potilailla ja henkilökunnalla, tiedotti Tampereen kaupunki.

Tartunnoista 19 on todettu potilailla ja 16 henkilökunnalla. Kaupungin mukaan yksi koronatartunnan saaneista sairaalan potilaista on kuollut.

Etelä-Savossa Pieksämäellä Valona Vanhuspalveluissa on puolestaan todettu yhteensä 39 koronatartuntaa asukkailla ja työntekijöillä. Kaupunki on ottanut kokonaisvastuun sairastuneiden hoidosta.

Tartunnoista 16 on asukkailla ja 23 työntekijöillä. Tartunnat on todettu Kirkkopalvelut-konserniin kuuluvan Valona Vanhuspalvelujen asumispalveluyksikössä.

Pieksämäen kaupunki perusti keskiviikkona Valonan yhteen kerrokseen kaupungin kotisairaalan avulla terveydenhuollon 15-paikkaisen yksikön varmistamaan sairastuneiden hyvän sairaanhoidon, kertoo Kirkkopalvelut tiedotteessa.

Valona Vanhuspalveluissa on kaikkiaan 65 tehostetun palveluasumisen hoitopaikkaa. Henkilökuntaa on reilut 40.

Noin kaksi kolmesta suomalaisesta ottaisi koronarokotteen

Noin kaksi kolmesta suomalaisesta ottaisi koronarokotteen, käy ilmi THL:n tekemästä kyselystä. Noin viidesosa kyselyyn vastanneista kieltäytyisi rokotteesta.

– On hyvä, että koronarokotteeseen suhtaudutaan melko myönteisesti. Myönteiset asenteet rokotetta kohtaan tukevat sitä, että monet ottavat sen, sanoo THL:n erikoistutkija Jonas Sivelä tiedotteessa.

Keväällä tehdyssä vastaavassa kyselyssä noin 70 prosenttia sanoi ottavansa koronarokotteen. THL:n mukaan keväällä ihmiset kokivat riskin sairastua tautiin korkeampana kuin nyt.

Kyselyn mukaan rokotushalukkuuteen vaikuttaa eniten rokotteen suojaavuus. Myönteisimmin rokotteeseen suhtautuvat riskiryhmiin kuuluvat ihmiset.

– Se, että muiden suojaamista pidettiin lähes yhtä tärkeänä syynä ottaa koronarokote kuin itsensä suojaamista, on selkeä osoitus siitä, miten solidaarisesti ihmiset ajattelevat. Tämä on hienoa ja edistää yhteisiä ponnistuksia päästä epidemiatilanteesta, Sivelä sanoo.

---

Keskiviikkona 9.12. lähetettyä juttua on korjattu torstaina 10.12. klo 16.56: Sairaalahoidossa oli 233 ihmistä, ei 206.