Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomalaisiakin kannustetaan hakemaan astronauteiksi – vaatimuksena kylmähermoisuus ja valmius olla pitkiä aikoja poissa kotoa

Euroopan avaruusjärjestö (Esa) hakee astronautteja sekä vakituiseen työsuhteeseen että reserviin. Kyseessä on ensimmäinen kerta yli kymmeneen vuoteen, kun järjestö avaa haun uusille astronauteille.

Esa kertoi tiistaina lehdistötilaisuudessa, että järjestö hakee neljästä kuuteen ura-astronauttia, jotka palkataan Esan henkilöstöön. Ura-astronautit osallistuvat pitkille lennoille Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle ja tuleville kuulennoille.

Lisäksi Esa hakee noin 20:tä henkilöä reserviin projektiastronauteiksi. Tästä joukosta Esa voisi myöhemmin palkata ihmisiä johonkin tiettyyn tehtävään määräaikaisella sopimuksella. Tyypillinen määräaikainen pesti on neljän vuoden mittainen.

Esan tavoitteena on koota astronauttireserviin mahdollisimman laaja edustus eri jäsenmaista. Suomi on ollut Esan täysjäsen vuodesta 1995.

"Meillä on potentiaalia tällaiseen tehtävään"

Avaruushallinnosta Suomessa vastaava työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) kannustaa suomalaisia hakemaan astronauttikoulutukseen.

– Meillä on potentiaalia ja osaamista tällaiseen tehtävään. Edellisessä haussa suomalainen pääsi aivan kärkeen. Jo hakuprosessiin osallistuminen on hieno mahdollisuus tutustua Euroopan avaruusjärjestöön ja sen mahdollisuuksiin, sanoo Esan neuvoston jäsen, TEMin johtava asiantuntija Maija Lönnqvist tiedotteessa.

Suomalaisen valinta ura-astronautiksi on kuitenkin epätodennäköistä, ministeriö kertoo. Syynä on se, ettei Suomi tällä hetkellä osallistu tarvittavaan rahoitusohjelmaan.

Esa kannustaa etenkin naisia hakemaan astronautiksi. Valinnoissa kiinnitetään erityistä huomiota sukupuolten tasapainoon ja muuhun monimuotoisuuteen.

Osana hakua toteutetaan myös maailman ensimmäinen haku para-astronautiksi.

Hakuaika alkaa maaliskuun lopulla

Astronautiksi voivat hakea henkilöt, joilla on maisterin tutkinto luonnontieteissä, lääketieteessä, insinööritieteissä, matematiikassa tai tietotekniikassa sekä vähintään kolme vuotta oman alan työkokemusta.

Esan rekrytointiyksikön päällikkö Lucy van der Tas kertoi hakijoilta odotettavan, että he pysyvät rauhallisina paineen alla. Tulevien avaruuslentäjien pitää myös olla valmiita osallistumaan tieteellisiin kokeisiin. Heillä tulee olla sujuva englannin kielen taito ja hyvä toisen kielen taito.

– Heidän pitää olla erittäin motivoituneita ja pystyä sietämään epätavallisia työaikoja, säännöllistä matkustamista ja pitkiä aikoja poissa kotoa, van der Tas sanoi lehdistötilaisuudessa.

Astronauttien hakuaika alkaa 31. maaliskuuta ja päättyy 28. toukokuuta. Tarkemmat hakukriteerit julkaistaan Esan verkkosivuilla.

Hakuajan jälkeen alkaa kuusivaiheinen valintaprosessi, jonka odotetaan valmistuvan lokakuussa 2022. Tulevien avaruuslentäjien valitseminen kestää siis noin puolitoista vuotta, ja aikatauluun voi tulla vielä muutoksia koronatilanteen takia.

Esa toivoo tuhansien hakevan avaruuslentäjäksi

Van der Tas kertoi avaruusjärjestön odottavan todella paljon hakijoita astronautiksi.

– Haluan sanoa niille, jotka eivät tule valituksi: Älkää masentuko, astronauttien valinta on hyvin kilpailullista.

Esan italialaisen astronautin Samantha Cristoforettin mukaan hakijoita toivotaan tuhansia ja vain kourallinen heistä voidaan valita.

– Onnistumisen mahdollisuudet ovat pienet. Mutta mielestäni se on upea mahdollisuus riippumatta siitä, tuletko valituksi vai et. Se on mahdollisuus oppia paljon itsestäsi: vahvuuksistasi, heikkouksistasi, siitä miten suoriudut tällaisessa prosessissa.

Cristoforetti kertoi, että astronautin ura oli ollut hänelle jo lapsuuden haave. Niinpä hän oli heti valmiina, kun Esan edellinen astronauttihaku alkoi runsaat kymmenen vuotta sitten.

Van der Tas muistutti, että Esalla on tarjolla muitakin kiinnostavia uramahdollisuuksia. TEMin tiedotteen mukaan Esa rekrytoi seuraavien kymmenen vuoden aikana sata työntekijää vuodessa.