Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viitasaaren henkirikosta tutkitaan murhana – 20-vuotias epäilty vangittiin ja määrättiin mielentilatutkimukseen

Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi perjantaina 20-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä noin 50-vuotiaan naisen murhasta Viitasaarella. Samalla käräjäoikeus määräsi miehen mielentilatutkimukseen. Hän oli itse pyytänyt mielentilatutkimuksen tekemistä.

Epäilty henkirikos tapahtui Savimäenkujalla sijaitsevassa talossa sunnuntain 14.2. ja maanantain 15.2. välisenä aikana. Uhri oli talon omistaja.

Poliisin mukaan epäilty on myöntänyt aiheuttaneensa naisen kuoleman. Tekoon ei epäillä liittyvän muita ihmisiä.

Tutkinnanjohtaja Markku Latvalan mukaan epäilty ja uhri eivät ole sukua toisilleen, mutta olivat "jonkinasteisia tuttuja".

– Epäilty ei ole paikallisia, vaan oli oleillut Viitasaarella pari kuukautta. Talossa ei ollut muita ihmisiä tapahtuma-aikaan, Latvala kertoi STT:lle.

Latvalan mukaan tapahtunutta tutkitaan murhana pääosin henkirikoksen tekotavan vuoksi. Hän ei vielä kommentoinut tekoa edeltäneitä tapahtumia tai epäillyn mahdollista motiivia.

– Kuulusteluissa ollaan vielä hyvin alkumatkalla. Ehkä jotain viitteitä antaa se, kun epäilty on jo tässä vaiheessa määrätty mielentilatutkimukseen, Latvala sanoi.

Latvalan mukaan myös päihteiden mahdollista osuutta tapahtumiin selvitetään.

Syyte asiassa pitää nostaa toukokuun lopulla.