Koronavuosi käänsi museoiden pitkään nousussa olleet kävijämäärät laskuun, kertoo Suomen Museoliitto tiedotteessa. Museoiden käyntimäärät vähenivät viime vuonna noin 42 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Lähes kaikki museot sulkivat viime vuonna ovensa eripituisiksi jaksoiksi, selviää opetus- ja kulttuuriministeriön tammikuussa teettämästä, kulttuurialalle suunnatusta kyselystä. Myös museoiden ohjelmistoa ja palvelutarjontaa on supistettu merkittävästi. Yli 40 prosentissa ammatillisista museoista jouduttiin turvautumaan lomautuksiin, vähentämään rekrytointia tai keskeyttämään henkilöstön palkanmaksua.
Museoiden sulkemiset ovat jatkuneet myös kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Opetus -ja kulttuuriministeriön kyselyssä yli 80 prosenttia toimijoista arvioi, että palvelutarjontaa joudutaan karsimaan myös tänä vuonna.
Virtuaalisista museokierroksista hitti pandemia-aikana
Koronan kurittamista museoista valtaosa onnistui kuitenkin kehittämään itselleen myös uusia toimintamuotoja. Esimerkiksi virtuaaliset museokierrokset löivät läpi korona-aikana.
Viime vuonna lähes 75 prosenttia ammatillisista museoista kehitti tai otti käyttöön yleisölle suunnattuja digitaalisia palveluita. Suuntauksen uskotaan jatkuvan myös tänä vuonna.
Opetus- ja kulttuuriministeriö teetti kulttuurialaa koskevan kyselyn koronapandemian vaikutuksista 18.1.–1.2.2021, siihen vastasi yli 2 000 kulttuurialan toimijaa. Vastaajista 81 edusti ammatillisesti hoidettuja museoita ja 142 paikallismuseoita.
Kirjastokäynnitkin harvenivat
Kirjastokäynnit vähenivät viime vuonna koronarajoitusten keskellä keskimäärin kolmanneksen, kertoo aluehallintovirasto. Koko maassa kirjastokäyntejä kertyi 35 miljoonaa. Rajoitusten vaikutukset kirjastojen toimintaan vaihtelivat kuitenkin suuresti alueellisesti ja paikallisesti.
Kirjastojen aukioloajat supistuivat koko maassa, mutta eniten pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.
Aukiolorajoituksista huolimatta aineistojen lainaus väheni keskimäärin vain vajaan viidenneksen koko maassa. Esimerkiksi e-kirjojen lainaus kasvoi viime vuonna 40 prosenttia. Kaikkiaan kirjastoista tehtiin yhteensä liki 1,6 miljoonaa e-kirjalainaa.