Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Traumojen keskellä kamppailevan etsivän rooli osui Kate Winsletin sieluun – "Televisio tarjoaa mahdollisuuden kertoa tarinoita oikeiden ihmisten elämästä"

Palkitulla brittinäyttelijällä Kate Winsletillä on riittänyt töitä kahden viime vuoden aikana koronapandemiasta huolimatta. Joulukuussa sai ensi-iltansa hänen tähdittämänsä Ammonite-elokuva, ja 19. huhtikuuta HBO Nordicilla alkaa minisarja Mare of Easttown, jonka nimiroolia, pennsylvanialaisen pikkukaupungin etsivää Mare Sheehania Winslet esittää.

Seitsenosainen rikosdraama kertoo tiivistä yhteisöä järkyttävistä nuorten naisten murha- ja katoamistapauksista ja niitä tutkivasta etsivästä, yksinhuoltajaäidistä, jonka henkilökohtainenkin elämä on kuohuvaa ja traumaattista. Maren lähipiiri ja kaupungin muut asukkaat muodostavat arkipäiväisen, mutta loputtoman kiinnostavan ihmisjoukon sekavine suhteineen, salaisuuksineen ja ongelmineen.

Kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa Winslet tunnusti, ettei olisi missään tapauksessa voinut kieltäytyä kiehtovasta Maren roolista.

– Paperilla hän ei ole yhtään kuten minä, mutta hänen arvonsa ovat samat kuin omani. Hän on yhtä aikaa ärsyttävä ja rakastettava, vaikea ja hurmaava, haavoittuvainen ja vahva. Mutta ennen kaikkea hän on lojaali ja sitoutunut rakastamiinsa ihmisiin, ja siinä me olemme täysin samanlaisia. Minulle perhe tulee aina ensimmäisenä, kolmen lapsen äiti kertoo.

Mare of Easttownin on käsikirjoittanut Brad Ingelsby ja ohjannut muun muassa HBO:n The Leftovers -sarjasta tuttu Craig Zobel.

Maren rooli päällä lähes kaksi vuotta

Maren hahmon rakentuminen oli poikkeuksellisen pitkä prosessi. Winslet kertoo lukeneensa sarjan käsikirjoituksen jo vuoden 2018 lopulla. Sen jälkeen hän kuitenkin teki Ammoniten ja täysin toisenlaisen roolin 1800-luvulla eläneenä, naisen kanssa parisuhteessa olleena fossiilien keräilijänä. Ammoniten kuvausten loppumisen jälkeen Winslet huilasi kuukauden ja aloitti sitten viisi kuukautta kestäneen Maren hahmon työstämisen. Sarjan kuvaukset alkoivat syyskuussa 2019.

– Maaliskuussa 2020 kuvauksiin tuli koronan aiheuttama tauko, mutta minun piti pitää kiinni hahmostani siihen saakka, että lokakuussa kuvaukset taas jatkuivat. Maresta tuli ikään kuin alter egoni, enkä olisi halunnut lopettaa olemasta Mare.

Winsletin mukaan Mare of Easttownin tapaisen, intensiivisen sarjan kuvauksissa näyttelijä elää ja työstää hahmoaan joka päivä, koko ajan. Roolihahmon olemuksesta, yhteisöstä ja puhetyylistä ei voi päästää irti.

– Minulla ei ollut Maresta ainoatakaan vapaapäivää. Kun aviomieheni esimerkiksi yhtenä viikonloppuna ehdotti menoa mukavaan brunssipaikkaan, minä suorastaan kauhistuin, että enhän voi tässä tilanteessa lähteä iloisesti brunssille, kun kaikki rankat kohtaukset ovat kesken. Olin aivan kauhea. Ja niin me pysyimme kotona toastien äärellä, Winslet nauraa.

"Miksi helvetissä teen tällaista itselleni?"

Maren hahmoon kätkeytyy myös tämän pojan kuoleman aiheuttama trauma, jonka omaksumisen Winslet koki raskaaksi. Siitä puhuminen liikuttaa häntä edelleen.

– Sanon usein kuinka paljon tätä työtä rakastan, kuten todella intohimoisesti rakastankin. Mutta Maren roolia tehdessä oli hetkiä, jolloin ajattelin, että miksi helvetissä teen tällaista itselleni. Se oli niin rankkaa. Lähettelin viestejä näyttelijäystävilleni ja kyselin, että olenko yksin näiden ajatusteni kanssa.

Tapahtumien intensiivisyyden ja synkkyyden takia näyttelijöille oli tärkeää pitää yllä keskinäistä huumoria läpi kuvausten. Tilannetta keventääkseen, ja päästäkseen eroon Maren hahmosta, Winslet kertoo kehittäneensä kuvausten lopulla toisenkin alter egon, ”Hortensian”. Hän nauratti toimittajia imitoimalla lehdistötilaisuudessa tätä varttuneempaa, yläluokkaisella puhetyylillä ja vahvoilla s- ja d-kirjaimilla artikuloivaa, räävitöntä hahmoa, joka laukoo kaikille suorat sanat ja äärimmäiset mielipiteensä.

Winslet kertoo perehtyneensä rooliinsa paitsi viettämällä aikaa tarinan tapahtumapaikoilla Pennsylvaniassa ja opettelemalla paikallisen murteen, myös perehtymällä poliisin työhön oikeassa Easttownissa. Hänellä oli oma perehdyttäjä, paikallinen naispoliisi, joka myös opetti Winsletille aseenkäyttöä.

– Saatoin soittaa hänelle viideltä aamulla ja kysyä, että kuulostaako tämä osa dialogistani oikealta. Ja hän saattoi korjata, että ei, ei, kukaan ei sano noin oikeasti, tai että noin käsiraudat laitetaan vain televisiossa. Opin aitoa, perinpohjaista katujen asennetta tältä naiselta, joka oli myös äiti ja jolla oli suurin piirtein samanikäiset lapset kuin hahmollani Marella.

"Televisiossa pääsee kertomaan enemmän tarinaa"

Winslet ei koe tehneensä tietoista ”paluuta” elokuvasta televisioon, vaan kertoo aina pitäneensä erilaisten töiden ja roolien yhdistämisestä.

– Olen ollut hyvin onnekas, että tielleni on osunut suuri määrä erilaisia rooleja, joihin olen saanut heittäytyä. Maren roolissa ajoitus oli kohdallaan, koska lapseni ovat sellaisessa iässä, että pystyin sitoutumaan näin massiiviseen tuotantoon.

Jotta se onnistuu, täytyy kuitenkin istua alas koko perheen kesken ja suunnitella elämän kulku kuvauksien aikana. Winslet muistuttaa, että elokuvan kuvaukset kestävät yleensä yhdeksästä viiteentoista viikkoon, mutta esimerkiksi Mare of Easttownia kuvattiin 123 päivää.

Winslet uskoo, että televisio houkuttaa yhä useammin elokuvanäyttelijöitä siksi, että se tavoittaa enemmän ihmisiä suoratoistopalveluillaan ja medianäkyvyyttäkin riittää. Näiden etujen myötä televisiossa työskentelee kiinnostavia kirjoittajia ja ohjaajia, Winslet kiittelee.

– Ja televisiossa pääsee kertomaan niin paljon enemmän tarinaa! Koska oikeasti seitsenosainen sarja on kuin seitsentuntinen elokuva.

Winslet sanoo olevansa siinä kohdassa uraansa ja elämäänsä, jossa haluaa kertoa tarinoita ”oikeiden ihmisten” elämästä. Tämä on mahdollista nimenomaan televisiossa.

– Mitä enemmän pääsen oikeiden ihmisten olohuoneisiin, sitä merkityksellisempää työstä minulle tulee. Esimerkiksi Mare resonoi varmasti monen katsojan kanssa. Hän on kuitenkin ennen kaikkea nainen ja äiti, joka yrittää pärjätä elämän koettelemusten kanssa parhaansa mukaan.

Winslet ja Pearce - yhdessä jälleen!

Australialainen Guy Pearce esittää sarjassa Richard Ryania, Easttownissa vierailevaa luovan kirjoituksen luennoitsijaa, joka päätyy suhteeseen Maren kanssa.

Pearcen ja Winsletin yhteinen historia on pitkä ja hauska. Pearce näytteli 80-luvulla australialaisessa Neighbours-saippuasarjassa, jota varhaisteini-ikäinen Winslet tiiviisti seurasi ja fanitti erityisesti kahdeksan vuotta vanhemman Pearcen hahmoa. Vuonna 2010 pari kohtasi palkitussa Mildred Pierce -minisarjassa ja löysi heti henkisen yhteyden.

– Olemme aina olleet hullun rakastuneita toisiimme, Pearce tunnusti mediatilaisuudessa mutkattomasti. Vastaavasti Winslet ylisti Pearcea omassa puheenvuorossaan.

– Näyttelijöitä aina pyydetään kuvailemaan toisiaan työkavereina, ja Katesta voin vilpittömästi sanoa, että ei ole parempaa. Hän on poikkeuksellinen. Hän tekee todella paljon töitä ja paneutuu työhönsä, hänellä on hyviä ideoita ja hänen kanssaan on helppo kommunikoida. Hän on myös todella lämmin ihminen. Meille selvisi aikoinaan, että meillä on sama syntymäpäivä, ja pidämme sitä merkityksellisenä asiana. Neighbours-sarjan kautta tavallaan jaoimme lapsuutemme ja nuoruutemme tietämättämme, Pearce toteaa.

Kymmenpäiväinen karanteeni kului keittiössä ja metsässä

Winslet ja Pearce viettivät yhdessä kymmenen päivän karanteenin ennen kuvausten alkua Winsletin ystävän talossa New Yorkin osavaltiossa. Aika kului ongelmitta.

– Työstimme tietenkin roolejamme, mutta puhuimme myös paljon lapsistamme ja heidän kasvattamisestaan. Kate kokkasi paljon ja yritti opettaa minuakin, sillä hän on loistava kokki, minä en. Joten vietimme paljon aikaa keittiössä, söimme loistavaa ruokaa, joimme viiniä, kerroimme tarinoita ja kävimme pitkillä kävelyillä läheisessä metsässä.

Winsletin ja Pearcen lisäksi Mare of Easttownin rooleissa nähdään monia nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Jean Smart, Julianne Nicholson ja Neal Huff.

--

Korjaus klo 17.35: Aloitusjakso nähdään HBO Nordicilla 19.4. Suomen aikaa.