Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuonna 1918 Vierumäen joukkohautaan haudatut vainajat haudattiin uudelleen – uusi hautapaikka on punaisten muistomerkin vieressä Heinolan hautausmaalla

Sisällissodassa vuonna 1918 Vierumäen joukkohautaan haudatut vainajat haudattiin lauantaina uudelleen Heinolan hautausmaalle.

Vainajat haudattiin sisällissodassa menehtyneiden punaisten muistomerkin viereen. Muistomerkin alustaan kiinnitetään myöhemmin muistolaatta, joka kertoo vainajien siirrosta ja hautaamistilaisuudesta.

Tilaisuuden aluksi Vierumäeltä siirrettyjen vainajien arkut laskettiin hautaan. Sen jälkeen vietettiin ekumeeninen rukoushetki, jonka toimittivat Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Heinolan seurakunnan kirkkoherra Janne Hatakka ja Helsingin ortodoksiseurakunnan pappi Jonas Bergenstad.

Rukoushetken jälkeen kuultiin puheenvuoroja, lauluesitys ja laskettiin seppeleet. Tilaisuus näytettiin suoratoiston välityksellä Heinolan seurakunnan Youtube-kanavalla.

Vierumäen joukkohauta sijaitsi Versowoodin tehdasalueella Päijät-Hämeessä. Hauta oli jäänyt vuosien aikana teollisuusalueen keskelle, minkä vuoksi haudalla ei voinut enää vierailla turvallisesti.

Arkeologisissa kaivauksissa viime vuoden lopulla joukkohaudasta löydettiin 50 vainajan jäänteet.

Heinolan seurakunnan tiedotteen mukaan uuden hautauksen jälkeen ihmiset voivat käydä kunnioittamassa vainajien muistoa ilman erityisjärjestelyjä.