Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tobias Zilliacus sai roolin poliittisesta HBO-draamasta – elokuva Oslo perustuu Tony-palkittuun näytelmään

Tobias Zilliacuksesta on tullut HBO-kasvo. Hän näyttelee pääosaa HBO Nordicin ruotsalaisessa Björnstad-sarjassa sekä nyt tärkeää sivuroolia amerikkalaisessa draamaelokuvassa Oslo.

Björnstad on levinnyt kaikkialle, missä HBO toimii – myös Yhdysvaltoihin, jossa se sai helmikuussa ensi-iltansa HBO Max -suoratoistopalvelussa nimellä Bear Town.

Oslo puolestaan on J.T. Rogersin Broadway-näytelmään perustuva televisioelokuva Lähi-idän rauhanneuvotteluista. Pääosia esittävät Ruth Wilson ja Andrew Scott.

Suomenruotsalainen, alkukesäänsä Helsingissä viettävä Zilliacus sanoo kuitenkin, ettei hän ole millään HBO:n erityislistalla.

– Tämä oli sattumaa, näyttelijä kertoo.

– Agenttini Laura Munsterhjelmin kautta tuli pyyntö Oslon koe-esiintymisnauhasta, aivan tavalliseen tapaan.

Kun nauha johti tuotantofirman yhteydenottoon elokuussa, koronapandemia oli vaiheessa, jossa lentämistä jo vältettiin.

– Koekuvaukset tehtiin Zoom-videopalvelun kautta. Olin mökillä, kun esiinnyin tuottajalle ja ohjaajalle, Zilliacus sanoo.

– Se oli ikimuistettava sessio.

Osloa kuvattiin syksyllä Prahassa ja talvella Lontoossa. Zilliacus esittää siinä Norjan ulkoministeriön valtiosihteeriä Jan Egelandia. Pohjana oleva, vuonna 2016 ensiesityksensä saanut näytelmä on saanut muun muassa Broadwayn arvostetuimman palkinnon, Tonyn.

Kansainvälistä tekemistä

Zilliacuksen kansainvälinen ura alkoi vuonna 2012, kun hän sai pääosan suuresta ruotsalaisesta tuotannosta. Lars Kepler -romaanin Hypnotisoija elokuvaversion ohjasi Hollywoodissa pitkään uraa tehnyt Lasse Hällström ensimmäisenä työnään kotimaassaan vuosikymmeniin. Vastanäyttelijöinä olivat Mikael Persbrandt ja Lena Olin.

– En tavoittele aktiivisesti kansainvälistä uraa, Zilliacus sanoo.

Enemmän kyse on siitä, että nykyään tehdään enemmän sellaisia kansainvälisempiä tuotantoja, joihin suomalaisellakin on tilaisuus päästä.

– Tässä roolihenkilö on skandinaavi, selkeä yhteys on siinä, näyttelijä muistuttaa.

– Mutta toistaiseksi iso kansainvälisten tuotantojen maailma on minulle yhä aika tuntematon. On kiehtovaa kohdata sitä ja tutustua ihmisiin, jotka ovat päässeet tekemään isoja juttuja.

Oslon ohjannut Bartlett Sher on merkittävä nimi Broadwaylla, Tony-voittaja ja yhdeksänkertainen ehdokas. Näyttelijöilläkin on merkittäviä teatteriansioita etenkin Lontoosta. Wilson on myös Golden Globe -voittaja ja tuttu esimerkiksi sarjasta Luther, Scott puolestaan on nähty sarjoissa Sherlock ja Fleabag.

– Ehkä tässä kansainvälisyydessä on vielä pienen pojan unelmaa, vaikka täytän kohta 50. Mutta kun tekee asioita kokeneiden kanssa, heiltä tosiaan oppii.

Zilliacus kertoo seuranneensa, mitä hyvän kriitikkovastaanoton saaneesta Björnstadista on esimerkiksi Yhdysvalloissa kirjoitettu.

– Ei siitä sen kummempia seurauksia ole omalle uralle silti ollut.

Seuraavaksi sarja

Juuri nyt työn alla on Tampereella kuvattava suomalainen sarja Kansan vihollinen. Sitä ohjaa Mikko Kuparinen ja naispääosassa on Kreeta Salminen.

Sarjojen ja elokuvien tuotanto on normalisoitumassa meillä ja muuallakin. Teatterien avautuminen on koronarajoitusten vuoksi edelleen kysymysmerkki.

Pandemian iskiessä vuosi sitten keväällä Zilliacukselta meni alta teatteritöitä.

– Muutama äänikirja on tullut luettua, näyttelijä kertoo.

Suuri osa pandemia-ajasta on silti kulunut aivan muun kuin työn parissa.

– Olen rempannut yhden saunan, rakentanut yhden laiturin ja maalaan taloa, Zilliacus listaa.

– Kuten muillekin suomalaisille, luonto ja mökki tarjoavat tekemistä.