Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oikeus vapautti kaksi demarivaikuttajaa syytteistä Jyväskylän senioritalojen rakennushankkeen rahoitukseen liittyvässä asiassa – joutuivat luopumaan kuntavaaliehdokkuudesta oikeuskäsittelyn vuoksi

Keski-Suomen käräjäoikeus on hylännyt kahden jyväskyläläisen demarivaikuttajan syytteet törkeästä avustuspetoksesta. Ahti Ruoppila (sd.) ja Jari Blom (sd.) olivat syytettyinä asiassa, jossa oli kyse epäselvyyksistä Jyväskylään rakennettaviin senioritaloihin ja niiden rahoitukseen liittyen.

Syyttäjän mukaan Blom ja Ruoppila hankkivat toimillaan taloudellista hyötyä rakennushankkeessa yhdessä kolmannen, jo aiemmin tuomitun demarivaikuttajan kanssa. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa entisen demarivaikuttajan ja Säynätsalon entisen kunnanjohtajan Pentti Tossavaisen kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen talousrikoksista. Tossavainen myös määrättiin viiden vuoden liiketoimintakieltoon.

Blom ja Ruoppila kiistivät syyllistyneensä rikokseen.

Oikeus perusteli syytteiden hylkäämistä sillä, että Ruoppila ja Blom eivät ole olleet tietoisia Tossavaisen tekemistä väärinkäytöksistä, mitkä pohjimmiltaan ovat aiheuttaneet omarahoitusosuuksien maksamatta jättämisen.

– Vastaajien tietoisuuteen on vaikuttanut se, että omarahoitusosuuksien tuli olla maksettuina vasta kohteiden valmistuessa, kirjoittaa käräjäoikeus tuomiossaan.

Käräjäoikeuden mukaan Ruoppila ja Blom eivät ole salanneet korkotukilainoihin liittyviä tietoja, jotka olisivat vaikuttaneet avustusten saantiin, määrään tai ehtoihin. Ruoppila tai Blom eivät myöskään saaneet tapauksesta henkilökohtaista hyötyä tai toimineet tarkoituksellisesti yhdessä Tossavaisen kanssa, katsoo oikeus.

Syyttäjä vaati rakennushankkeessa mukana olleille kahdelle yhdistykselle ja yhdelle hoivapalveluyritykselle yhteisösakkoja, mutta oikeus hylkäsi myös niihin kohdistuvat syytteet.

Joutuivat luopumaan kuntavaaliehdokkuudestaan

Oikeuskäsittelyllä oli vaikutusta miesten kunnallisvaaliehdokkuuteen. Sekä Blom että Ruoppila jättivät ehdokashakemukset kuntavaaleihin jo keväällä, mutta joutuivat luopumaan ehdokkuudestaan.

Jyväskylän SDP:n kunnallisjärjestön kokouksessa heidän ehdokkuutensa äänestettiin kumoon kesken olleen oikeuskäsittelyn vuoksi.

– Äänestyksen jälkeen päätettiin, että heitä ei aseteta ehdokkaaksi. Oli ihan selvä tapaus, kertoo STT:lle puheenjohtaja Veijo Koskinen.

Koskisen mukaan Ruoppila ja Blom ovat pidättäytyneet luottamustoimiensa hoitamisesta oikeusprosessin ajan. He ovat molemmat muun muassa kunnallisjärjestön valtuustoryhmässä ja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa , minkä lisäksi Ruoppila on toiminut maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana .

Kolmas demarivaikuttaja tuomittiin vankeuteen

Tossavaista, 74, syytettiin muun muassa törkeästä avustuspetoksesta, törkeästä petoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, väärennyksistä, törkeästä veropetoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Hän kiisti aiemmin osan syytekohdista.

Sittemmin Tossavainen suostui asian käsittelyyn tunnustamisoikeudenkäynnissä ja yhtyi syyttäjän tuomioesitykseen.

Asiassa on kyse kerrostalojen rakentamisessa ilmenneistä epäselvyyksistä, joista Ylen MOT uutisoi jo vuonna 2018. MOT:n mukaan Tossavaisella oli senioritalojen rakennushankkeessa kaksoisrooli. Hän toimi vuokrataloja rakennuttaneen Säynätsalon työväenyhdistyksen johtajana ja laskutti samalla tuntuvaa palkkiota rakennusprojektin konsultoinnista, MOT kertoi.

Tossavainen pyysi viime vuoden maaliskuussa eroa Jyväskylän kaupungin luottamustoimistaan henkilökohtaisten syiden takia. Hänet vapautettiin huhtikuussa varavaltuutetun sekä kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.