Norwegianin muuttuneita lentotietoja on jäänyt pimentoon, sillä yhtiön asiakassähköposteja on ohjautunut vastaanottajan roskapostiin, kertoo Helsingin Sanomat.
Norwegianin viestintäjohtaja Charlotte Holmbergh Jacobsson vahvistaa ongelman ja kertoo HS:lle, että lentoyhtiö aikoo sähköpostiviestien lisäksi lähettää muutoksista tekstiviestejä.
HS kertoi esimerkin matkustajasta, jonka lennon piti lähteä keskiviikkona Rovaniemelle. Matkustajalle selvisi vasta lentoasemalla, ettei lentoa ollut olemassakaan.
Toiselle perutulle lennolle pyrkinyt asiakas totesi lehdelle, ettei löytänyt lentoyhtiön viestiä edes roskapostistaan.
– Heidän mainoksensa kyllä tulevat läpi, mutta peruuntumisesta en ole saanut mitään tietoa, asiakas totesi HS:lle.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Annina Huolman sanoo HS:lle, että lennon peruuntumisviestin päätyminen roskapostiin on "kinkkinen tilanne",
– Monelle asiakkaalle massapostina lähtevissä viesteissä on se riski, että palvelu tulkitsee ne roskapostiksi. Jos lentoyhtiö on lähettänyt tiedon peruuntumisesta asianmukaiseen sähköpostiin, niin kuluttaja ei voi todennäköisesti vedota siihen, että tieto ei olisi tavoittanut heitä, Huolman toteaa HS:lle.