Ruotsissa pääministeri Stefan Löfven ei vielä paljasta aikeitaan valtiopäivien epäluottamusäänestyksen jälkeen. Vaihtoehtoina ovat joko uusien vaalien järjestäminen tai hallituspohjan etsiminen nykyisillä valtiopäivillä puhemies Andreas Norlénin johdolla.
Löfven muistutti tiedotustilaisuudessa, että perustuslaki antaa hänelle viikon aikaa päätöksen tekemiseen. Jos vain mahdollista, asia voi ratketa hänen mukaansa jo aiemmin.
Jos Ruotsissa päädytään uusiin vaaleihin, ne on järjestettävä kolmen kuukauden kuluessa.
Löfvenin mukaan hän haluaa nyt istua alas ja keskustella tilanteesta muun muassa tukipuolueiden keskustapuolen ja liberaalien kanssa.
– Voi olla, että siihen kuluu viikko, koska edessä on aika vaikeita punnintoja, Löfven sanoi.
Hallituskriisin ratkaisuyrityksiä voi osaltaan vaikeuttaa torstai ja perjantain EU-huippukokous, johon Löfvenin pitäisi osallistua.
Liberaalien puheenjohtaja Nyamko Sabuni kertoi jo maanantaina, että puolueen niin kutsutussa tammikuun sopimuksessa antama tuki Löfvenille on nyt historiaa.
– Puhemiehen neuvottelukierroksilla ja mahdollisissa uusissa vaaleissa tavoittelemme porvarillista hallitusta, Sabuni sanoi.
Vasemmistopuolue haluaa kaatamansa Löfvenin takaisin
Valtiopäivät antoi aiemmin tänään Löfvenille epäluottamuslauseen äänin 181–109. Löfven korosti omassa tiedotustilaisuudessaan, että epäluottamuksen puolesta äänestänyt enemmistö on hyvin tilapäinen eikä se ole yksimielinen juuri mistään.
Vasemmistopuolue aloitti hallituksen kaatumiseen johtaneen prosessin vastustamalla kaavailua vuokrasääntelyn osittaiseksi purkamiseksi. Puolueen kanssa samassa rintamassa äänestäneet kokoomus ja kristillisdemokraatit sen sijaan kannattavat vuokrasääntelyn purkamista.
Porvarioppositio myös tavoittelee Ruotsiin uutta oikeistohallitusta, joka tarvitsisi syntyäkseen Löfvenin kaatamiseen osallistuneiden ruotsidemokraattien tukea. Tällaista hallitusta ei vasemmistopuolue ole valmis hyväksymään.
– Haluamme, että Löfven palaa takaisin pääministeriksi, mutta ilman markkinavuokria (koskevaa esitystä). Olen avoin neuvotteluille, vasemmistopuolueen puheenjohtaja Nooshi Dadgostar sanoi.
Ruotsin poliittinen tilanne on vaikea, sillä näköpiirissä ei ole selkää hallitusvaihtoehtoa sen paremmin nykyisillä voimasuhteilla kuin mahdollisten uusien vaalien jälkeenkään. Sekä Löfven että kokoomuksen Ulf Kristersson ilmoittivat kuitenkin olevansa valmiita ottamaan hallituksen johtajan vastuun kantaakseen.
"Epäpyhä liitto" teki historiaa
Valtiopäivien puhemiehen johtamien neuvottelujen tulos voi vaihtoehtojen puutteessa olla lopulta hyvin se, että Löfven jatkaa pääministerinä. Edelliset hallitusneuvottelut Ruotsissa olivat hyvin vaikeat, ja hallitus saatiin muodostettua vasta yli neljä kuukautta jatkuneen väännön jälkeen.
Uudet vaalit eivät lykkäisi Ruotsin seuraavia sääntömääräisiä vaaleja, jotka pidettäisiin suunnitellusti ensi vuoden syksyllä.
Maanantai oli Ruotsin politiikassa historiallinen, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsin pääministeri ja hallitus kaatuvat valtiopäivien epäluottamusäänestykseen. Kaiken lisäksi tempun teki puolueiden joukko poliittisen kartan äärilaidoilta. Muun muassa keskustapuoleen Annie Lööf kutsuikin Löfvenin kaatajia "epäpyhäksi liiitoksi".
Poikkeuksellista oli myös se, että valtiopäivien kaikki edustajat kokoontuivat fyysisesti – maskit kasvoillaan – istuntosaliin ensimmäistä kertaa sitten koronapandemian alkamisen.