Yhdysvaltain Floridassa pelastustyöntekijät päättävät henkiinjääneiden etsinnän Miamin lähistöllä toissa viikolla tapahtuneen osittaisen kerrostaloromahduksen jälkimainingeissa.
Asiasta kertoi pormestari Danielle Levine Cava, jonka mukaan kaikki vaihtoehdot eloonjääneiden löytämiseksi on käytetty. Levine Cava kuvaili päätöstä äärimmäisen vaikeaksi.
Romahduksesta selvinneiden etsinnät oli määrä lopettaa keskiviikon vaihtuessa paikallista aikaa torstaiksi, minkä jälkeen onnettomuusalueella jatketaan kuolleiden etsintöjä.
Rakennuksen raunioista on löytynyt pormestarin mukaan jälleen kahdeksan uutta ruumista. Kaikkiaan romahduksessa on vahvistettu kuolleen 54 ihmistä. Kateissa on edelleen yli 80 ihmistä.
Eloonjääneitä raunioista ei ole löydetty romahduspäivän jälkeen, josta on kaksi viikkoa aikaa.
Romahduksen syyn tutkinta on käynnissä. Tornitalon rakenteiden heikosta kunnosta oli varoitettu kolme vuotta ennen sen romahdusta julkaistussa raportissa.