Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhansia evakuoitu maastopalojen tieltä Kreikassa – Turkissa sade saapui avuksi

Tuhansittain turisteja ja paikallisia asukkaita on evakuoitu Kreikassa raivoavien maastopalojen tieltä. Ainakin kaksi ihmistä on tähän mennessä saanut surmansa vajaat kaksi viikkoa kestäneissä paloissa, joita sammuttamassa on liki 1 500 palomiestä ja 15 ilma-alusta.

Paloihin ei ole luvassa helpotusta, sillä lämpötilat ovat nousseet lauantainakin pitkälle yli 30 asteeseen ja tuuli on ollut navakkaa.

Paloja roihuaa ainakin Attikan niemimaalla, missä sijaitsee muun muassa maan pääkaupunki Ateena, maan toiseksi suurimmalla saarella Eviassa Ateenan itäpuolella ja Peloponnesoksen alueella maan lounaisosassa.

Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis vakuutti lauantaina, että maastopalojen tuhoamilla alueilla aloitettaan ennallistamistoimet mahdollisimman pian.

– Palaneille alueilla tullaan istuttamaan metsää. Kun tämä painajaismainen kesä on ohi, tulemme korjaamaan vahingot niin pian kuin mahdollista, pääministeri sanoi.

Kreikan uutistoimiston Anan mukaan kaksi ihmistä on otettu kiinni epäiltynä tuhopoltoista.

Kreikassa ja Turkissa kärvistellään pahimman helleaallon kourissa vuosikymmeniin. Asiantuntijoiden mukaan tappohelle ja siihen liittyvät tulipalot johtuvat osaltaan ilmastonmuutoksesta.

Runsaat sateet edistäneet sammutustöitä Turkissa

Turkissa Antalyan rannikkokaupungissa maastopalot on saatu hallintaan lauantaina alkaneiden runsaiden sateiden myötä, kertovat paikalliset viranomaiset.

Runsaiden sateiden ennustettiin jatkuvan iltapäivään asti myös Manavgatin kaupungissa, joka on yksi maastopaloissa eniten kärsineistä alueista.

Tilanne on yhä vakava turistien suosimassa Muglan kaupungissa, jossa sammutustyöt jatkuvat. Muglassa kolmen eri kaupunginosan asukkaat on määrätty evakuoitavaksi.

Turkissa on kirjattu yli kaksisataa paloaluetta lähes viidessäkymmenessä maakunnassa, kertoi maatalousministeri Bekir Pakdremil Twitterissä varhain lauantaina.

Turkissa jo toista viikkoa jatkuneissa maastopaloissa on kuollut kahdeksan ihmistä ja useita kymmeniä on viety sairaalahoitoon.