Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskunta puolsi yksituumaisena vesihuollon pitämistä julkisessa omistuksessa – Jyväskylä toimi asiassa keskustelun avaajana

Vesihuollon yksityistämistä vastustava "Vesi on meidän" -kansalaisaloite sai kaikkien eduskuntapuolueiden yksituumaisen tuen, kun aloitetta käsiteltiin täysistunnossa. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto alkaa ripeästi valmistella lainsäädäntöä, jolla vesihuollon yksityistäminen estetään.

Lakiesitys tulisi saada eduskunnan käsittelyyn ensi vuonna, eduskunta edellyttää.

Kansalaisaloite vesihuollon yksityistämisen estämisestä keräsi viime vuonna vajaat 90 000 allekirjoitusta.

Kyseessä on kolmas kansalaisaloite, joka etenee laiksi asti. Aiemmin saman tien ovat kulkeneet samaa sukupuolta olevien avioliiton mahdollistava laki sekä äitiyslaki, jonka myötä lapsi voi saada kaksi äitiä virallisiksi vanhemmiksi ilman perheen sisäistä adoptiota.

Keskustelu veden yksityistämisestä lähti liikkeelle Jyväskylästä alkuvuonna 2020. Tuolloin Jyväskylän kaupunki harkitsi energiayhtiön osuuden myyntiä, jolloin osa vesilaitoksestakin olisi voinut siirtyä yksityiseen omistukseen.