Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vain elämää -sarjan esitykset yllättävät tv-katsojat, lupaa Tuure Kilpeläinen

Pitkään jatkunut sarja Vain elämää palaa syyskuun lopulla tv-ruutuihin. Toistensa kappaleita esittää tällä kaudella kahdeksan kotimaista artistia, jotka kaikki ovat mukana sarjassa toista kertaa.

Silti formaatti ja pitkä yhdessäolo toi yllätyksiä.

– Mielikuvani kaikista näistä muista artisteista muuttui kesän kuvausten mittaan, sanoi torstain lehdistötilaisuudessa Pyhimys.

Tuure Kilpeläinen lupaa, että katsojille on Nelosen sarjassa luvassa yllätyksiä.

– Kaikki kahdeksan artistia näkivät tosi paljon vaivaa näihin toistemme biisien esityksiin.

Vain elämää -sarjan 12. kaudella ovat mukana myös Arttu Wiskari, Chisu, Abreu, Suvi Teräsniska, Jukka Poika ja Anssi Kela.

Wiskari kertoi jännittäneensä tiimistä etenkin Chisua.

– Olin tavannut Chisun aiemmin vain kerran. Hän kävi ostamassa multa jotain rautakauppatuotteita, kun olin siellä töissä.

Wiskarin, kuten muidenkin, jännitys kuitenkin hälveni nopeasti.

– Hyvin meni, meistä tuli Chisunkin kanssa hyvät kamut.

Suvi Teräsniska tunnusti jännittäneensä muista eniten Pyhimystä, josta hänelle oli tullut hyvin älykäs vaikutelma. Pelot sai heittää romukoppaan.

– Mä en ole yhtään cool, näppärien riimien taitaja Pyhimys komppasi.

Kulttuuriala koronasulkujen nuijima

Arttu Wiskari sanoo, että kulttuurialan koronakurimus vaikutti hänen päätökseensä lähteä nyt mukaan.

– Tämä on ollut mielipuolista aikaa. Musiikkikenttä on ollut täysin suljettuna. Nyt oli oikea hetki lähteä tekemään jotain tällaista erityistä. Jos kesän kiertueeni ei olisi peruuntunut koronasulun takia, en varmaankaan olisi ehtinyt mukaan Vain elämää -sarjaan tälle kaudelle.

Wiskari sanoo, että hän ei ole osannut miettiä tätä tv-pestiä "minään ponnahduslautana".

– Näkyvyyttähän tämä sarja mukaan lähteneille tuo joka tapauksessa. Mutta tuoko se esimerkiksi lisää katsojia keikoille, en osaa sanoa.

Wiskari ei paheksu tai kummastele sitä, jos ja kun jotkut Suomen muusikot ovat parjanneet Vain elämää -formaattia itkukisaksi.

– Kunnioitan sitä, että jokainen saa tehdä ja tekee oman valintansa. Eivätkä kaikki varmaan tähän muottiin soveltuisikaan. Tämä on vähän kuin kävisit rippikoululeirin uudestaan, mutta ilman uskonnollista kulmaa.

Wiskari kertoo, että hänellä on valmisteilla uusi albumi.

– Se julkaistaan ilmeisesti vasta sen jälkeen kun Vain elämää -sarja on tv:ssä tältä syksyltä jo ohi.

Artun viimeisin äänite tätä ennen oli isoksi hitiksi noussut single Tässäkö tää oli. Hän nauhoitti kappaleen Leavings-orkesterin kanssa.

– Mahdollisesti heidän kanssaan voisi vielä joskus tehdä uudestaan yhteistyötä. Kyllä siitä on ollut puhetta. Takavuosien Leevi & The Leavings on antanut minun musaani paljon vaikutteita, minkä yleisökin varmaan kuulee.