Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karjatilalta löytyi elävien sonnien joukosta kymmenittäin kuolleita sonneja, joista osa oli menehtynyt jo viikkoja aiemmin – mies tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

Lapin käräjäoikeus tuomitsi torstaina miehen kahdesta törkeästä eläinsuojelurikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Hieman alle 30-vuotias mies määrättiin myös nautaeläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon neljäksi vuodeksi.

Valvontaeläinlääkäri kävi miehen karjatilalla toukokuussa 2019. Tuolloin selvisi, että kahdessa eläintenpitopaikassa oli 54 elossa olevaa lihasonnia, joista vain muutama oli normaalissa kunnossa. Loput olivat veden puutteen takia kuivuneita, aliravittuja ja laihoja.

Elävien sonnien seassa oli 36 kuollutta sonnia. Syytteen mukaan useat eläimistä olivat olleet kuolleina useita viikkoja.

Mies oli sulkenut vedentulon kokonaan toisesta eläintenpitopaikasta. Myöskään toisessa pitopaikassa vettä ei tullut suurimpaan osaan karsinoista.

Valvontaeläinlääkäri palasi tilalle viikkoa myöhemmin, jolloin mies oli lääkärin mukaan saanut tilanteen kuntoon. Puutteita tuli silti ilmi myös valvontaeläinlääkärin käynnillä viime vuoden huhtikuussa. Tuolloin karjatilalta löytyi 25 elossa olevaa ja 25 kuollutta sonnia. Syytteessä sanotaan, että sonnit olivat kuolleet nälkään. Monet niistä olivat olleet kuolleina jo useita viikkoja.

Elossa olleista sonneista kuusi oli nälkiintyneitä ja laihoja. Syytteen mukaan yksikään elossa olleista eläimistä ei ollut teurastuskuntoinen, koska ne olivat aliravitsemuksen vuoksi huonokuntoisia.

Mies vetosi terveydentilaansa

Mies tunnusti menetelleensä syytteissä kuvatulla tavalla. Hän kuitenkin katsoi, ettei häntä ei tulisi tuomita lainkaan rangaistukseen tai rangaistus tulisi joka tapauksessa tuomita lievänä.

Mies perusteli asiaa sillä, ettei sairautensa vuoksi kyennyt kontrolloimaan käyttäytymistään. Miehen mukaan hän oli aika ajoin ymmärtänyt tilanteen vakavuuden, muttei ollut kyennyt toimimaan toisin. Mies kertoi, ettei ollut halunnut tai tarkoittanut aiheuttaa kärsimystä eläimille.

Käräjäoikeuden mukaan esitetty selvitys ei tukenut sitä, että mies ei olisi ymmärtänyt tilanteen vakavuutta tai eläinten tarpeita. Oikeus esimerkki huomautti, että mies kykeni korjaamaan toimintaansa ensimmäisellä tarkastuksella saamiensa ohjeiden mukaan.

Oikeuden mukaan miehen tuli pitää varmana tai vähintäänkin varsin todennäköisenä, että eläimille aiheutuu hänen laiminlyönneistään tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Näin ollen oikeus katsoi tekojen olleen tahallisia.

Oikeus myös totesi tuomiossaan, että miehen laiminlyönneistä eläimille aiheutunut kärsimys oli huomattavaa. Näin ollen tekojen katsottiin olleen kokonaisuutena arvostellen törkeitä.