Aiempaa useampi suomalainen olisi valmis vastaanottamaan kotiseudulleen ulkomaalaisia työntekijöitä ja opiskelijoita sekä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten suhtautumista maahanmuuttoon.
Kielteisimmin suomalaiset suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin. Vain neljännes kyselyyn vastanneista olisi valmis vastaanottamaan kotiseudulleen tähän ryhmään kuuluvia nykyistä enemmän.
Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Haastatteluja tehtiin yhteensä tuhat.
Rajun ulosajon jäljiltä puristuksiin jäänyt mies loukkaantui vakavasti Hämeenlinnassa
Hämeenlinnassa tapahtui alkuyöstä puoli kahden jälkeen raju ulosajo, jossa loukkaantui vakavasti yksi ihminen. Pelastuslaitos irrotti autoon puristuksiin jääneen miehen ja hänet vietiin jatkohoitoon.
Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Markus Majuri ei ennen aamukolmea osannut sanoa, onko loukkaantuneella hengenvaaraa. Majurin mukaan henkilöautolla oli kaupunkiympäristöön nähden ollut huomattavasti nopeutta.
Ajoneuvo on kaatanut sähkönjakokeskuksen ja lentänyt sen jälkeen vielä kymmenkunta metriä ilmassa. Palomestarin mukaan törmäys katkaisi alueelta sähköt.
Herätysliikkeiden vaikutus näkyy naispappeuden vastustamisessa kirkossa
Kristilliset herätysliikkeet ovat suurin yksittäinen syy naispappeuden vastustamiseen Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa. Näin sanoo käytännöllisen teologian tohtori, tutkija Kati Tervo-Niemelä Itä-Suomen yliopistosta.
Hänen mukaansa iso osa kirkon työntekijöistä tulee edelleen herätysliikkeiden piiristä. Samoin osalla uusista teologian opiskelijoista on herätysliiketaustaa.
Naispappeutta vastustavien pappien ja kanttorien osuus on pysynyt 15 viime vuotta pitkälti ennallaan. Asiaa on selvitetty kirkon akateemisten työntekijöiden jäsentutkimuksissa vuodesta 2006 lähtien.
Viime kyselyssä vuonna 2018 papeista noin joka kahdeskymmenes suhtautui naispappeuteen varauksellisesti. Kanttoreissa varauksella suhtautuvia oli enemmän: noin joka kymmenes.
Kesäaika päättyy ensi yönä, ja kelloja siirretään jälleen tunti taaksepäin
Kesäaika päättyy ensi yönä, ja kelloja siirretään aamuneljältä tunti taaksepäin. Muistisääntö kesä- ja talviajan taitteessa on, että kelloja siirretään aina kuluvan vuoden kesää kohti.
Viisareiden siirtelemiselle ei ole näkyvissä loppua, koska esitys asiasta luopumisesta ei ole edennyt EU:n päätöksentekokoneistossa.
Edellisellä kaudella Euroopan komissio ehdotti kesäajasta luopumista, ja EU-parlamentti päätti kannastaan toissa vuonna. Muutos ei ole kuitenkaan edennyt sen pidemmälle, koska EU-maita edustava neuvosto ei ole käsitellyt asiaa.
Korona, energiakriisi ja ilmastonmuutos G20-maiden pureksittavana Roomassa
Rikkaat G20-maat aloittavat kaksipäiväisen huippukokouksensa tänään Roomassa Italiassa. Huippukokouksen asialistalla ovat muun muassa koronapandemia, energiahinnat, kansainvälinen verotus ja ilmastonmuutos.
Huippukokouksen ilmastonmuutosta käsittelevää istuntoa seurataan erityisen tarkasti sen takia, että Britannian Glasgow'ssa kokoonnutaan YK:n ilmastokokoukseen G20-kokouksen jälkeen.
Roomaan saapuu huippukokousta varten johtajia ympäri maailmaa, muun muassa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. EU:ta huippukokouksessa edustavat Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.
Venäjällä alkaa maanlaajuinen palkallinen koronantorjuntaloma
Koronaviruksen kurittamalla Venäjällä alkaa tänään maanlaajuinen palkallinen loma. Viikon kestävä loma osuu yhteen koulujen lomien kanssa, ja sen tarkoitus on vähentää ihmisten kontakteja.
Loman aikana venäläisiä on kehotettu pidättäytymään matkustamasta, jotta maan koronatilanne ei pahenisi. Venäjällä koko pandemian ajalta tilastoiduista koronatartunnoista ja -kuolemista yli 10 prosenttia on todettu viimeisen kuukauden aikana.
Heikentyneeseen koronatilanteeseen on nähty syyksi maan matala rokotusaste. Vain noin kolmasosa venäläisistä on täysin rokotettuja. Presidentti Vladimir Putin on kehottanut kansalaisia rokottautumaan. (Lähde: AFP, Johns Hopkins -yliopisto)
Sudanissa varaudutaan uusiin sotilasvallankaappausta vastustaviin mielenilmauksiin
Sudanissa varaudutaan uusiin sotilasvallankaappausta vastustaviin mielenilmauksiin, joita on suunnitteilla lauantaille. Protestien alla sekä Yhdysvallat että YK ovat peräänkuuluttaneet Sudanin asevoimilta itsehillintää.
Mielenosoittajat toivovat, että lauantain mielenilmauksiin osallistuu miljoona ihmistä. Turvallisuusjoukot ovat lähettäneet lauantaisten protestien alla kaduille panssaroituja ajoneuvoja niin pääkaupunki Khartumissa kuin Niilin vastarannalla sijaitsevassa Omdurmanissakin.
Sudanin armeija kaappasi vallan maanantaina. Useita ihmisiä on sittemmin kuollut mielenosoittajien ja turvallisuusjoukkojen välisissä yhteenotoissa. (Lähde: AFP)
Pandemian aiemmin välttänyt Tonga on laittamassa pääsaartaan koronasulkuun ensimmäisen tartunnan jälkimainingeissa
Tyynellämerellä sijaitsevan Tongan pääministeri varoittaa maan pääsaaren asukkaita mahdollisesta koronasulusta. Rajoitustoimet otettaneen käyttöön ensi viikolla. Tongalla kirjattiin tuoreeltaan saaristovaltion ensimmäinen koronatartunta.
Pieni Tyynenmeren kuningaskunta oli pitkään yksi harvoista maista, jotka olivat onnistuneet välttämään viruksen. Maan ensimmäinen tartunta havaittiin eristyksessä olevalla henkilöllä. Hän oli palannut Uudesta-Seelannista kotiutuslennolla, jolla oli ollut Tongan olympiajoukkueen jäseniä.
Valtaosa Tongan noin 106 000 asukkaasta asuu pääsaari Tongatapulla. Uutistoimisto AFP:n mukaan alle kolmasosa on saanut kaksi koronarokoteannosta. (Lähde: AFP)
Florida vei voiton Detroitista puhtaasti suomalaismaaleilla – Barkov ja Luostarinen takoivat kiekkoa verkkoon
Jääkiekon NHL:ssä Florida Panthers on vienyt suomalaismaalien saattelemana 3–2-voiton Detroit Red Wingsistä. Detroitissa pelatun ottelun maalisaldon avasi ottelun 9. minuutilla Eetu Luostarinen joukkuetoveri Markus Nutivaaran tuella.
Toisen maalin Floridan laskuun teki Aleksander Barkov hieman ennen ensimmäisen erän loppumista. Aurinkoisen osavaltion edustajat nappasivat lopulta voiton detroitilaisisännistään puhtaasti suomalaisvoimin, sillä Barkov laukoi myös ratkaisevan maalin jatkoajalle venyneessä kamppailussa.
Carolina murjoi Chicagon maalein 6-3 – suomalaismaalintekijöinä Kotkaniemi ja Aho
Carolina Hurricanes riepotti Chicago Blackhawksia todellisessa pyörremyrskyssä räjähtäen alkaneessa ottelussa Raleigh'n areenalla Pohjois-Carolinan kotikentillä.
Carolina takoi ensimmäisessä erässä peräti neljät maalit, joista yksi oli Jesperi Kotkaniemen käsialaa erän viime minuuteilla.
Maalinteossa Kotkaniemeä avusti Sebastian Aho, joka vuorostaan teki maalin toisen erän alkupuolella Teuvo Teräväisen avustamana. Vieraana ollut Chicago kaatui lopulta maalein 6–3.